JHL haluaa muutoksia muun muassa perhepäivähoitoa, ryhmäkokoa ja henkilöstön kelpoisuuksia koskeviin ehdotuksiin.
– Varhaiskasvatuksen kehittämiseen kohdistuu monenlaisia odotuksia ja paineita, ja se näkyi työryhmän työssä. Saavutettu lopputulos on kohtuullinen, mutta paljon kehittämistä jäi jatkovalmisteluun, toteaa JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.).
JHL korjaisi perhepäivähoitoa koskevia pykäliä monin kohdin. Lakiluonnoksesta on esimerkiksi pudotettu kokonaan pois kolmen hoitajan perhepäiväkoti eli ryhmäperhepäivähoito. JHL vaatii ryhmähoidon säilyttämistä, koska se on erityisen sopiva malli pienissä kunnissa, joissa ei ole päiväkotia ja se on vähemmän haavoittuva kuin kahden tai yhden hoitajan yksikkö.
– Jos poistetaan oikeus perustaa kolmen hoitajan perhepäiväkoteja, lapsen oikeus päivähoitoon vaarantuu etenkin pienissä kunnissa, Eloranta huomauttaa.
JHL haluaa myös vahvistaa perhepäivähoitajien ammatillista asemaa. Perhepäivähoitajan ammattitutkinnon suorittanut voisi silloin saada lastenhoitajan kelpoisuuden täydentämällä opintojaan. Sopiva väylä on sote-alan perustutkinnon lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma. Näin perhepäivähoitajat voisivat sijoittua muualle päivähoitoon, jos perhepäivähoidon suosio vähenee.
JHL haluaa muutenkin alan todellisia tarpeita vastaavia, järkeviä ja joustavia kelpoisuusehtoja.
– Siksi lastenhoitajan kelpoisuusehtoja ei pidä tiukentaa. Kelpoisuusehtojen tiukentaminen vaikeuttaisi lähihoitajien työllistymistä merkittävästi, Eloranta varoittaa. Työuratkin lyhenisivät, kun monet nykyiset hoitajat eivät voisi enää vaihtaa työpaikkaa menettämättä kelpoisuuttaan.
Rajaamisten asemesta JHL lisäisi uuden ryhmän lastenhoitajiin. JHL esittää, että myös nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkinto antaisi lastenhoitajan kelpoisuuden. Pedagogisen henkilöstön osalta JHL vastustaa opettajan ja sosionomin kelpoisuuksien ja samalla tehtävien eriyttämistä, koska se vaikeuttaisi varhaiskasvatuksessa toimivien korkeakoulutettujen saatavuutta.
Ryhmäkokomääräykset kelpaavat JHL:lle.
JHL esittää lakiin myös pykälää, joka velvoittaisi arvioimaan eräiden päätösten ja hankkeiden vaikutusta lapsiin. Arvio tulisi tehdä, kun valmistellaan varhaiskasvatuslainsäädäntöä, valtion ja kunnan talousarviota, yleiskaavoja ja palveluverkkojen uudistuksia.
Lue myös: Varhaiskasvatuslaissa ryhmäkoon enimmäismäärä sidotaan henkilöstömitoitukseen