Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on tyrmistynyt kokoomuksen eduskuntaryhmän julkaisemista ideoista. Kokoomuksen esittelemä työ- ja yrittäjyyspaketti sisältää keinoja vahvistaa työllisyysastetta ja poistaa talouskasvun esteitä.
– Kokoomus ei ole palkansaajapuolue, mikäli se tosissaan on toteuttamassa kaikki hallitusohjelmassa mainitut heikennykset ja nyt vielä niiden päälle haluaa poistaa laista sunnuntaityön korvausmääräykset, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toteaa tiedotteessaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi viime viikolla ideoita hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamiseksi. Yhtenä ideana on poistaa laista säädös sunnuntaityön kaksinkertaisesta palkasta siten, että sunnuntaityön korvaus voidaan sen jälkeen täysin vapaasti sopia joko työehtosopimuksessa tai työpaikalla.
– Aivan selvästi tavoitteena on päästä sopimaan paikallisesti alle yleissitovuuden eli vähimmäistasoista pitäisi luopua. Miten yksilö selviää tällaisista paikallisneuvotteluista työnantajan kanssa, jos yleissitovuuden ja joukkokanneoikeuden suojaa ei ole? Työnantajan saneluksi menee.
Niemi-Laineen mukaan sunnuntailisistä sopimalla toisin kuin nyt ei ole työelämän joustavoittamista. Hänen mielestään kyse on käytännössä palkanalennuksista, jos laista poistetaan vähimmäistaso.
– Työntekijältä ei tämän jälkeen kysytä haluatko sunnuntailisät, vaan ne yksinkertaisesti jätetään säästösyistä maksamatta. Olisi reilua, että arkitunteihin tehdään selvät korotukset, mikäli työnantajalla on tarve lisistä luopua. Tällainen korotus sopii meille hyvin, Niemi-Laine linjaa.
Niemi-Laineen mukaan kilpailukykysopimus tuo ison loven julkisen sektorin työntekijöiden palkkoihin.
– Julkisella sektorilla työskentelee paljon matalapalkkaisia naisia. Sunnuntailisät kuuluvat muun muassa hoito- ja hoiva-aloille, laitoshuoltajille, turvallisuusaloille. Kyse on mittavista lisäpalkanleikkauksista kikyn lisäksi, mikäli kokoomus saa esityksensä läpi. Luottamuksen ilmapiiri on kikyn allekirjoituksen jälkeen erittäin huonolla tolalla.
– Kiky-laiva on tuuliajolla ja menossa kohti karia, mikäli teot ja puheet eivät hallituspuolueella muutu.