JHL: Talouspapisto tarjoaa vain julkisen sektorin rankkaa supistamista

Taloustieteilijöistä on tullut aikamme papistoa, joka kertoo, millaiseen syntiin tavallinen kansalainen on langennut hyväksyessään hyvinvointivaltion ja hyvän elämän ehdot jokaiselle, sanoo Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (sd.).

Talouspapisto tarjoaa julkisen sektorin rankkaa supistamista lähes ainoana keinona talouden tervehdyttämiseen. Näkemys saa runsaasti tilaa mediassa, Jarkko Eloranta kuvasi talouskeskustelua keskiviikkona Helsingissä.

– Pakkoleikkauspuheiden pauhu peittää nyt sen tosiasian, että julkisen talouden hoito on myös politiikkaa. Se ei ole väistämättömyyksien tiedettä, jonka tulkitseminen kuuluisi yksin ekonomisteille ja heidän joukostaan rekrytoiduille virkamiehille. Vaihtoehtoja on aina. Valintojen tekeminen on poliitikkojen asia, sanoo Eloranta.

Hän toteaa, että eurokriisi, talouden alavireisyys, julkisten palvelujen leikkaukset, rakenneuudistukset ja lukemattomat muut talouden asiat ovat tätä nykyä uutisten päivittäistä peruskauraa.

– Näkökulma on usein se, että me Suomessa olemme eläneet rankasti yli varojemme, paisuttaneet julkista sektoriamme, laventaneet julkisia palvelujamme ja jakaneet avokätisesti sosiaalitukea. Siksi meidän on nyt vuosiksi eteenpäin pakko kiristää vyötä ja lopettaa ylivelkaantuminen ja eläminen lastenlastemme rahoilla.

Lääkkeeksi tarjotaan leikkauksia. Julkista sektoria pitää karsia, julkisen työn tekijöitä vähentää ja työn tarjontaa eli työnhakijoiden määrää kasvattaa etuisuuksia karsimalla.

Poimintoja videosisällöistämme

Elorannan mielestä nämä lääkkeet eivät tehoa tautiin, jonka syyt ovat muualla.

– Ne ovat kysynnän heikkoudessa, pitkittyneessä ja lisääntyvässä työttömyydessä ja eriarvoisuuden kasvussa. Ja liian pitkään vallinneessa uskossa yhden vaihtoehdon talouspolitiikkaan, hän sanoo.

Eloranta huomauttaa, että julkinen talous investointeineen ja julkiset palvelut poikivat muutakin kuin toimeliaisuutta ja kysyntää. Hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot takaavat kansalaisille hyvän elämän rakennuspuut.

Elorannan mukaan panostukset julkisiin palveluihin ovat investointeja tulevaan kasvuun ja hyvinvointiin. Ne eivät ole pelkkiä välittömiä kulutusmenoja, joista voidaan tinkiä keveillä perusteilla.

Elorannan mukaan on korkea aika tuoda erilaisia sävyjä talouspoliittiseen keskusteluun.

– Eduskuntavaalien alla jos milloinkaan on tärkeää haarukoida vaihtoehtoja ja eri näkökulmia. Vaalit ovat mahdollisuus vaikuttaa Suomen suuntaan ja täällä harjoitettavaan talous -, työllisyys- ja hyvinvointipolitiikkaan.

Mainos