Runoilija, valtiotieteiden maisteri, Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukion kokoama ja toimittama runoantologia Katso pohjoista taivasta – Runoja Suomesta (Otava) ilmestyi huhtikuun alussa. Teos on nopeasti noussut yleisön suursuosikiksi.
Rouva Haukion omasta ideasta lähteneestä teoksesta on otettu jo viides painos. Kokonaispainosmäärä on Otavan mukaan lähes 45 000 kappaletta. Silti teos on ollut usein kaupoissa loppuunmyyty. Myyntilukuja kustantaja ei toistaiseksi kerro.
Painosmäärä on hämmästyttävä. Sitä voi verrata esimerkiksi siihen, että viime vuoden myydyin kotimainen kaunokirja oli Ilkka Remeksen Kiirastuli 55 600 kappaleen myynnillä.
Katso pohjoista taivasta sisältää 12 osassa 367 suomalaista runoa 160 eri runoilijalta. Ne ovat kustantajan mukaan ”rakastetuimmat klassikot ja kiinnostavimmat uudet nimet”. Kuvituksena on maalauksia Serlachius-museoiden kokoelmista.
Jenni Haukion omin sanoin teos on ”rakkauden- ja kunnianosoitus suomalaiselle runoudelle”. Teoksen osat ovat nimeltään: I Maa kunnasten ja laaksojen II Miss’ on vahvin vastavirran juonne III Kuljen, kuljen sydän palaen IV Oi, kallis Suomenmaa V Olet kaunein, mitä tiedän VI Katso pohjoista taivasta VII Torit, kiitävät autot, puut, pölyinen vihreä VIII Oi unelma! Ei enää sotaa IX Joku oli sinun tähtesi täällä X Yhteinen totuus yhteinen vale XI Metsä puhaltaa perhosia XII Vielä kaikki on näkemättä.
– Runouden ymmärtäminen ei edellytä erityistä kirjasivistystä, mielenlaatua tai oppineisuutta. Runosta voi nauttia kuka tahansa, jolla on ajatteleva sydän. Runo kiteyttää kaiken oleellisen, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle sanoa, Jenni Haukio toteaa Otavan tiedotteessa.