[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”bezos” mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Jotkut ovat rikkaita, jotkut megarikkaita. Ja sitten on Jeff Bezos, maailman rikkain ihminen. Jos sinä olisit säästänyt 5 000 euroa joka tunti, siis 24/7 eli nukkuessakin, 394 vuoden ajan, olisi kasassa nyt kymmenen prosenttia Bezoksen omaisuudesta. Koko omaisuuteen olisit siis saanut aloittaa 4 000 vuotta sitten, pronssikauden loppuvuosisatoina.
Amazonin perustajan Bezoksen omaisuus on yli 170 miljardia euroa. Loppua ei näy. Riippuen tilanteesta, Bezos näyttää rikastuvan joko miljardeja tai kymmeniä miljardeja vuodessa. Hän pystyisi yksin kuittaamaan jopa Suomen vasemmistohallituksen edesottamukset ilman suurempia ongelmia.
Myös muut maailman äveriäimmät omistavat niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. Jos tahtoo käyttää esimerkiksi yhden miljardin 30 vuodessa, täytyy viikossa kuluttaa yli 630 000 euroa – siis joka viikko 30 vuoden ajan. Siinä joutuisi jo hieman miettimään, mitä seuraavaksi ostaisi. Ja miljardin omaisuudella ei pääse edes lähelle kärkeä. Kymmenenneksi rikkaimmallakin on noin 50 miljardin omaisuus.
Omaisuuden keskittyminen näyttää kiihtyvän. Teknologian kehitys kasvattaa pääoman tuottoja suhteessa työhön. Digituotteet ovat erittäin nopeita ja helppoja skaalata. Voittaja näyttää vievän koko markkinan tai ainakin valtavan osan siitä.
Sellaiset supermenestyvät yhtiöt kuten Apple, Google, Facebook, Amazon ja Supercell luovat omaisuutta tahdilla, josta menneiden aikojen kapitalistit eivät osanneet edes uneksia. Ja paljon pienemmällä työntekijämäärällä. Robotisaatio, automatisaatio ja digitalisaatio vauhdittavat tätä.
Kymmenestä rikkaimmasta neljä – Jeff Bezos, Bill Gates, Mark Zuckerberg ja Larry Ellison – ovat luoneet omaisuutensa nimenomaan digiteknologialla. Maailman kymmenestä arvokkaimmasta yhtiöstä peräti seitsemän ovat teknojättejä. Näiden osalta on jo vuosia käyty keskustelua määräävästä markkina-asemasta.
Onko Googlella oikeasti kilpailijaa? Kuinka montaa muuta hakukonetta sinä käytät?
Keskustelua teknojättien markkinavallasta on länsimaissa käyty vuosia. Yksimielisyyttä ei ole löytynyt. Ratkaisuiksi on ehdotettu esimerkiksi suoraa sääntelyä ja jopa jättien pilkkomista.
Toisaalta teknofirmat menestyvät, koska ne tuottavat suurta lisäarvoa halvalla sadoille miljoonille ihmisille. Olisiko parempi, että meillä olisi neljä tasavertaista, mutta hieman huonompaa hakukonetta kuin että meillä on vain yksi, mutta suhteellisen hyvä sellainen?
Varallisuuden kasautuminen ei johdu ainoastaan uudesta teknologiaympäristöstä. Myös muiden alojen rikkaat harppovat etumatkaa.
Pääoman tuotot näyttävät ylittävän talouskasvun ja siten työtulojen kasvun suhteellisen pysyvästi. Esimerkiksi ennätyslöysä rahapolitiikka vaikuttaa johtavan omaisuusarvojen nousuun, mutta ei talouskasvun ja työtulojen nousun merkittävään kiihtymiseen. Aihepiiri siis pysyy ajankohtaisena.
Oxfamin (toki osin kiistanalaisen) selvityksen mukaan jo nyt vain kahdeksan ihmistä hallitsee puolta maailman varallisuudesta. Tilataksissa voi istua paljon taloudellista valtaa. Minkälaisia vaikutuksia on sillä, jos muutaman vuosikymmenen päästä vaikka kolme ihmistä hallitseekin 90 prosenttia maailman varallisuudesta? Tällä hetkellä maailman 22 rikkainta miestä omistavat yhteensä enemmän kuin kaikki afrikkalaiset naiset.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row full_width=”stretch_row” parallax=”content-moving” parallax_image=”290202″ css=”.vc_custom_1591343645029{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][vc_single_image image=”348431″ img_size=”full” alignment=”center” onclick=”link_image” css_animation=”fadeInUp” css=”.vc_custom_1601982837011{margin-top: 20px !important;}”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]On hyvä tiedostaa, että keskustelua globaaleista superrikkaista ei pidä sekoittaa vaikkapa kotimaiseen tuloerokeskusteluun, jossa on kyse eri ilmiöstä. Suomi on maailman tasa-arvoisimman tulon- ja varallisuusjaon maita. Täälläkin kuitenkin varakkain prosentti omistaa noin 13,5 prosenttia ja varakkain kymmenys noin puolet varallisuudesta ja omaisuus on kasautunut selvästi viime vuosikymmeninä.
Tämä ei välttämättä ole ongelma, mutta jos tahtoo olla älyllisesti rehellinen, ei voi kieltää varallisuuserojen potentiaalisia vaikutuksia mahdollisuuksien tasa-arvoon.
Eräs valtaviin varallisuuseroihin kytkeentyvistä huolista liittyy poliittisen vaikutusvallan kasautumiseen. On selvää, että puhtoisessa Suomessakaan kukaan ministeri ei jätä vastaamatta, jos Antti Herlin, Mika Anttonen tai Ilkka Paananen pyytävät tapaamista. Tavallisen kansan ministeritapaamisia sen sijaan kaikkia ei voi toteuttaa. Tästäkin voi toki kysyä, että mitä haittaa siitä on, että ministerit tapaavat ketä tahtovat, mutta perinteisesti suurin piirtein yhtäläisiä poliittisia oikeuksia on pidetty länsimaissa tavoiteltavana.
Suomessa syntyi aikanaan kohu, kun joku väitti silloisen pääministeri Matti Vanhasen saaneen lautakasan. Entä jos joku joskus päättäisi käyttää vaikkapa kolme miljardia poliittiseen vaikuttamiseen Suomessa? Sillä hinnalla saisi suurin piirtein ostettua koko suomalaisen mediakentän Yleä lukuun ottamatta. Koko Alma Median saisi alle miljardilla ja Sanoman puolellatoista.
Suomea herkempien demokratioiden osalta nämä kysymykset ovat paljon vakavampia. Maailmassa on monia valtioita, joissa huomio näyttää keskittyvän varallisuuden säilyttämiseen pienellä eliitillä uuden talouskasvun luomisen sijaan.
Vauraus tai superrikkauskaan eivät tietenkään ole ongelmia itsessään. Tavoitteenhan pitäisi olla, että entistä useampi voisi vaurastua.
Ongelmia syntyy, jos joku yritys tai yksilö pääsee asemaan, jossa se voi alkaa määrittelemään toimialan tai yhteiskunnan pelisääntöjä edukseen. Silloin heikkenevät kilpailun, innovaatioiden, luovan tuhon ja meritokratian myönteiset voimat. Tästä syystä esimerkiksi monopolien ja markkina-aseman väärinkäytön vastaista lainsäädäntöä on otettu käyttöön jo yli sata vuotta sitten.
Talousteoria on yksimielinen kilpailua turvaavien sääntelymekanismien hyödyllisyydestä. Nykymaailman digitaaliseen ympäristöön ei kaikilta osin ole välttämättä vielä löydetty näitä mekanismeja.
Kilpailun hyödyt pätevät laajemmassa mittakaavassa koko yhteiskuntaan ja yksilöihin. Yhteiskunnalle on järkevämpää – ja lisäksi oikeudenmukaisempaa – että vaikkapa korkeakoulutukseen pääsee myös vähävaraisesta perheestä tuleva ahkera ja lahjakas nuori, kuin että koulutus avautuisi vain miljardöörin vähälahjaiselle jälkeläiselle.
Talouden näkökulmasta yksilöille taatut riittävät julkiset palvelut, sosiaaliturva ja syrjimättömyys ovat kuin yritysten kilpailulainsäädäntö: toimiessaan oikein ne tasoittavat lähtöasetelmaa ja antavat suuremman tilan kyvyille ja työnteolle. Toki peruspalveluilla ja sosiaaliturvalla on tärkeä tehtävä itsessään, ihmisarvoisen elämän turvaaminen kaikille.
Kapitalismi ei ole kriisissä, vaan toimii paremmin kuin mikään muu kokeiltu järjestelmä. Kysykää vaikka venezuelalaisilta.
Jokaisen ajan talous heijastelee kuitenkin sen ajan teknologista todellisuutta. Pelisääntöjä on kehitetty ajassa, mutta markkinatalous on toistaiseksi osoittautunut ylivertaiseksi tavaksi nostaa niin köyhien kuin rikkaiden elintasoa ympäri maailman.
On tervettä keskustella siitä, minkälainen kapitalismi ja minkälaiset säännöt tuottavat parhaat mahdolliset lopputulokset globaalissa digiajassa. Markkinatalouteen myönteisesti suhtautuvilla voimilla on tässä erityisen suuri vastuu. Muutenhan keskustelua käyvät vain markkinavihamieliset toimijat.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]