SAR-satelliitit tuottavat korkearesoluutioisia kuvia riippumatta säästä tai vuorokaudenajasta. / ICEYE

Jättihankinta tuo Suomelle kolme omaa huippuluokan sotilassatelliittia

Kotimaiset ICEYE-satelliitit ovat niin tarkkoja, että taivaalta voi erottaa yksittäiset asejärjestelmät toisistaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi on hankkinut kolme satelliittia suomalaiselta ICEYE-satelliittiyhtiöltä. Tavoitteena on luoda yhteistyötä varten yhteisö muiden liittolaisvaltioiden kanssa, jotka käyttävät samaa SAR-teknologiaa.

SAR-tutkakuva eli suuren laskennallisen läpimitan tutkakuva on parasta mitä satelliittikuvamarkkinoilla on tällä hetkellä tarjolla. Kuvaus perustuu kohteesta heijastuviin radioaaltoihin jotka näyttävät sen ominaisuudet, muodot ja pinnat eri tavoin kuin tavalliset optiset kuvat. Ruotuväen mukaan Iceyen teknologiaa voidaan käyttää sotilastiedustelussa kriittisten kohteiden kuten satamien, lentokenttien ja liikenteen solmukohtien valvontaan. Kuvat ovat niin tarkkoja, että yksittäiset asejärjestelmät voidaan erottaa toisistaan.

Suomen satelliittihankinnoista on kerrottu julkisesti useasti aiemminkin. Keskiviikkona Helsingissä järjestetty Naton Arctic Space -foorumi oli kuitenkin ensimmäinen tilaisuus, jossa ICEYE:lta hankittavien satelliittien määrä kerrottiin julkisesti.

— Olemme hankkineet kolme SAR-satelliittia ICEYE-yhtiöltä tätä tarkoitusta varten. Tämä vahvistaa valvontakykyämme. Samalla viitoitamme tietä kokonaisvaltaisemmalle avaruuskapasiteetin kehittämissuunnitelmalle, puolustusministeri Antti Häkkänen sanoi puheenvuorossaan.

Kolme ICEYE:n satelliittia on melko paljon. Puolalla on tiettävästi yhtä monta, mutta vertailun vuoksi: neljättä vuotta Venäjän täysimittaista hyökkäystä vastaan taistelevalla Ukrainalla on kaksi. Koska myös Ukrainan satelliitit ovat SAR-tutkakuvaa tuottavia, voidaan ajatella, että Suomesta ja Ukrainasta saattaa tulla asiassa kumppaneita.

Ukrainan sotilastiedustelun ja ICEYE:n yhteistyö käynnistyi jo vuonna 2022. Ukrainalaisen Ekonomitšna Pravdan mukaan GUR:n johtaja Kyrylo Budanov otti suomalaiseen ICEYE:en yhteyttä ensimmäisen kerran jo syksyllä 2021 ja hän halusi ostaa Ukrainalle oman satelliitin. Se saatiin käyttöön hyväntekeväisyyssäätiön hankkimalla syksyllä 2022.

GUR:n tiedottajan mukaan kuluvan vuoden kevääseen mennessä tämän ensimmäisen satelliitin ottamista noin 5 200 kuvasta lähes puolta oli käytetty taisteluoperaatioissa. Ekonomitšna Pravdan mukaan näihin operaatioihin lukeutuvat lentotukialus Minskin upottaminen ja Sevastopolin lahteen tuhottu sukellusvene Rostov-na-Donu vain muutaman päivän viiveellä toisistaan syyskuussa 2023.

Lisäksi SAR-satelliittien tarkuus kehittyy huimaa vauhtia. Maaliskuussa ICEYE:n edustaja kuvaili Ekonomitšna Pravdalle, että ensimmäisen Ukrainan saaman satelliitin resoluutio on yksi metri ja pinta-ala 15 x 15 kilometriä. Se on ”versio 2.0”, ja maaliskuussa uusimmat jo versiota 3.5. Uuden version satelliitit pystyvät kuvaamaan 25 senttimetrin resoluutiolla ja näkemään 100 x  100 kilometrin alueen.

Suomen tavoitteena omien satelliittiensa kanssa on Häkkäsen puheenvuoron mukaan rakentaa ”vahva ja kokonaisvaltainen valvontakyky, jolla vahvistetaan Naton pelotetta ja puolustusta Pohjois-Euroopassa”.

Suomen valtion sijoitusyhtiö Solidium on sijoittanut ICEYE:en kahdella eri sijoituskierroksella. Ensin se sijoitti keväällä 2024 noin 40 miljoonaa euroa, ja joulukuussa 2024 vielä 15 miljoonaa euroa lisää. Yhteensä tammikuussa 2025 ICEYE oli kerännyt jo yli puoli miljardia sijoituksia.

ICEYE:n pääkonttori sijaitsee Espoossa. Yrityksen perustivat suomalainen ja puolalainen vuonna 2014, kun SAR-kuvaustekniikka oli kehitetty Aalto-yliopistossa. Suomen puolustusvoimien satelliittihankinnan arvo on noin 158 miljoonaa euroa.

Lue lisää: Mikään Suomen rajoilla ei enää tule yllätyksenä

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)