– Olemme sodan ja rauhan välimaastossa, jossa on paljon erilaisia harmaan sävyjä, kuvaa kansanedustaja Jarno Limnell (kok.) Upseeripodissa.
Puolustusvoimat on kertonut, että se panostaa tekoälykehitykseen. Limnell pitää tekoälymurrosta isompana muutoksena kuin internet oli aikoinaan.
– Mihin kaikkeen se tulee johtamaan ja mitä kaikkea se tarkoittaa, niin sitä on suoraan sanoen aika vaikea ennakoida, sanoo Limnell, joka tunnetaan myös hybridivaikuttamisen asiantuntijana.
Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita on samoilla linjoilla.
– Joka hallitsee tekoälyä, hallitsee taistelukenttää tulevaisuudessa. Mutta siitä huolimatta on muistettava, että maanpuolustuksen keskiössä on ihminen. Siksikin tarvitsemme lisää turvallisuuden tekijöitä ja heille kannustavat ja selkeät palvelussuhteen ehdot, Viita toteaa podissa.
Vuodenvaihteessa tulee täyteen tuhat päivää puolustusliiton jäsenyyttä. Siitä huolimatta niin Naton joukko-osastoa kuin rauhan ajan tehtäviä koskevat palvelussuhteen ehdot on sopimatta.
– Olemme tavanneet pohjoismaisia upseerijärjestöjä ja vertailleet tilannetta. Tanskan ja Norjan kollegat painottavat, että ennen kuin operaatioihin lähdetään, ehtojen on oltavat selvät. Ruotsi on jäsenmaista nuorin, mutta siellä neuvotteluissa ollaan jo loppusuoralla, Viita kertoo.
Henkilöstöön liittyvät asiat nousevat keskusteluun usein myös eduskunnan puolustusvaliokunnassa.
– Työssäjaksamisesta ja Puolustusvoimien työaikalain uudistamisen tarpeesta keskustellaan yli puoluerajojen. Hyvää on sekin, että saamme puolustushallinnosta tietoja, miten asioissa edetään.
Keskustelussa on ollut myös kansainvälisten tehtävien pakollisuus. Olisiko nuori upseeri Limnell ollut itse valmis lähtemään lyhyellä varoitusajalla töihin esimerkiksi Naton komentorakenteeseen Yhdysvaltoihin Norfolkiin?
– Lyhyellä varoitusajalla se olisi ollut perheen kannalta tosi hankalaa. Tehtävissä palvellaan kolme vuotta eli kyse on isosta muutoksesta ei vain omassa, vaan myös läheisten elämässä. Uskon silti, että erityisesti nuoret upseerit ovat hyvin kansainvälismyönteisiä, ja he haluavat kehittää ammattitaitoaan ulkomaan palveluksessa. Ulkomaan tehtäviin on lähtijöitä reiluilla ehdoilla, Limnell uskoo.





