– Puolustukseen ei ole ohjattu juuri mitään varoja EU:n nykyisestä vuosille 2021-2027 päätetystä budjetista. Syynä on Lissabonin 2007 allekirjoitetun sopimuksen rajoitus EU:n peruskirjassa, joka estää yhteisten rahojen suuntaamisen puolustukseen, toteaa kansanedustaja, puolustusvoimain ex-komentaja Jarmo Lindberg (kok.) viestipalvelu X:ssä.
Tänään EU:n ulkoministerit tapaavat Brysselissä sodan kolmantena vuosipäivänä.
– Pöydällä on EU:n 16. pakotepaketti Venäjälle sekä mahdollinen 6 miljardin euron tukipaketti Ukrainalle, joka voi vielä kasvaa 20 miljardiin. Uuden tiedon mukaan Euroopan neuvosto kokoontuu 6. maaliskuuta. Valtionpäämiehistä koostuva neuvosto voi tehdä päätöksiä EU:n rahoituksen suuntaamisesta, Lindberg kirjoittaa.
Hän huomauttaa, että yhteinen budjetti on naulattu vuoteen 2027 asti, mutta EU:lla on käyttämättä 93 miljardia euroa elpymispaketista ja 370 miljardin euron alueellisista tukirahoista on käytetty vain seitsemän prosenttia.
– Ne rahat on jo jonnekin ja jollekin nimetty, mutta niitä ei ole käytetty. Ne siis pitäisi priorisoida uudelleen. Lisäksi tarjolla olisi edelleen noin 300 miljardia euroa Venäjältä jäädytettyjä varoja. Unkari ja Slovakia vastustavat tukia ja pakotteita. EU:n puolueettomat maat empivät, Lindberg toteaa.
Hänen mielestään ”nyt on tullut EU:n aika tehdä merkittäviä päätöksiä, jos haluamme, että EU on uskottava toimija”.
– Lisäksi tarjolla on hyväntekijän rooli USA:n kiristäessä Ukrainaa ja valmistautuessa neuvottelemaan rauhasta ilman Euroopan läsnäoloa. Ilman päätöksiä EU:n katu-uskottavuus kärsii.
Lindbergin mukaan pidemmällä aikavälillä EU:n pitäisi sijoittaa 500 miljardia euroa lisää rahaa yhteiseen puolustukseen.
– Haasteena on se, että seuraava 7 vuoden budjettikausi alkaa vasta 2028. Sille kaudelle on suunniteltu 100 miljardia euroa lisää puolustusrahaa, mutta se ei riitä ja tulee liian myöhään.
– EU:lla on lyhyen aikavälin ongelma Ukrainan kanssa ja pitkän aikavälin ongelma Euroopan puolustuksen rahoittamisessa. Kumpaankin voidaan tehdä päätökset, jos halutaan. Ensin Ukrainalle tukea elpymispaketista ja alueellisesta tukirahastosta, sitten päätös puolustusrahoista. Nyt, toteaa Lindberg.
Puolustukseen ei ole ohjattu juuri mitään varoja EU:n nykyisestä vuosille 2021 – 2027 päätetystä budjetista. Syynä on Lissabonin 2007 allekirjoitetun sopimuksen rajoitus EU:n peruskirjassa, joka estää yhteisten rahojen suuntaamisen puolustukseen.
Ketju
— Jarmo Lindberg (@CharlesLindberg) February 24, 2025





