Järki mukaan kesämökin ostoon – turvesuon työmaa ei ole paras naapuri

Kesämökin ostajan kannattaa Nooa Säästöpankin mukaan järjen kanssa miettiä sijaintia ja kunnan kaavoitusta.

Nooa Säästöpankin toimitusjohtajan Tommi Rytkösen mukaan mökkikauppa käy yllättävän hyvin.

– Kun huomioi Suomen talouden haasteet ja taantuman katsoessaan ja katsoo tilastoja, niin huomaa, että kauppa ei käy lainkaan hassummin. Kyllä niitä unelmia toteutetaan edelleen, Rytkönen toteaa pankin tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mökkikauppojen määrä on laskenut pankin mukaan huippuvuosista vain vähän, mutta keskihinnat enemmän. Kysyntä kohdistuu vapaa-ajan asuntoihin, joiden hintaluokka on 100 000–200 000 euroa.

– Keskihinta on toki laskenut, mutta ei voi sanoa, että kaikkien mökkien hinnat olisivat alentuneet. Kysyntä on jo vuosia keskittynyt vapaa-ajan asuntoihin, joita normaali työssäkäyvä perhe voi hankkia. Samaan aikaan mökkikaupan rakenne on muuttunut. Mökiltä haetaankin nykyään lähes samantasoisia mukavuuksia kuin omakotitalolta, Rytkönen muistuttaa.

Rytkönen muistuttaa myös, että vaikka kauppaa tehtäisiin tunteella, ostaessa on syytä miettiä muutamia asioita myös järjellä. Näitä ovat esimerkiksi sijainti ja kaavoitus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomalaiset mieltävät usein vapaa-ajan asunnon veden läheisyyteen. Lisäksi mökille pitäisi olla helppo tulla muualtakin kuin omasta kotikunnasta. Mökkimatkat tuppaavat pidentymään, kun pakkaudumme kasvukeskuksiin. Sijainti on siis tärkeä tekijä, hän arvioi.

Lisäksi hänen mukaansa kannattaa ehdottomasti tutustua kyseisen kunnan voimassaolevaan kaavoitukseen ja mahdollisiin muutoshankkeisiin.

– Turvesuotyömaa ei välttämättä ole se toivottavin mahdollinen mökkinaapuri, Rytkönen huomauttaa.

Mainos