He ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen koskien virvoitusjuomaveroa. Kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja kansanedustaja Markku Rossi perää virvoitusjuomaverotukseen tolkkua. Hän pitää järjettömänä sitä, että kuluttaja maksaa virvoitusjuomaveroa mehutiivisteeseen lisättävän hanavedenkin osalta.
– Esimerkiksi laimennussuhteella 1 + 3 olevasta yhden litran mehutiivisteestä vero lasketaan neljästä litrasta. Arvonlisävero lisää virvoitusjuomaveron vaikutusta, jolloin mehutiivisteen kuluttajahinnassa veroa on jopa noin puolet, joka on jo varsin kohtuuton osuus. Tämä ei kannusta ekologiseen tiivisteiden käyttöön, Rossi toteaa.
Vuonna 1940 käyttöön otettu virvoitusjuomavero oli alun perin ylellisyystuotteiksi katsottuihin limonadeihin ja muihin hiilihapotettuihin juomiin lisättävä vero. Tänä päivänä veroa kannetaan myös mehuista, mehukeitoista, mehutiivisteistä, kivennäis- ja lähdevesistä, kahvijuomista sekä smoothiejuomista.
Yli 0,5 prosenttia sokeria sisältävien virvoitusjuomien valmistevero on 22 senttiä litralta valmista juomaa ja muiden virvoitusjuomien valmistevero on 11 senttiä litralta.