Jari Myllykoski kutsuu tiedotteessaan hallituksen työmarkkinatoimia eriarvoistaviksi ja työttömyyttä lisääviksi.
Hallituksen biotaloustavoitteita Myllykoski silti kiittelee. Hänen mukaansa leikkaukset vaarantavat kuitenkin niiden toteutumisen.
”Biotalous ja cleantech ovat hallitusohjelman parasta antia. Ristiriitaa ja ihmetystä herättävät kuitenkin leikkaukset tutkimuksesta ja korkeakoulutuksesta. Aivan kuin luultaisiin biotalouden ja metsien luomien mahdollisuuksien olevan toteuttamista vaille valmiit”, Myllykoski toteaa.
Myllykoski kehottaakin hallitusta uusimaan hankintalakia niin, että se mahdollistaa kotimaisten cleantech-yritysten suosimisen julkisissa hankinnoissa.
Myllykosken mukaan uusi hallitus on ajamassa ay-liikettä ja palkansaajia ahtaalle. Hallituksen yhteiskuntasopimusneuvotteluihin asettama vaatimus työajan pidentämisestä 100 tunnilla lisäisi Myllykosken mukaan työttömyyttä talouden nykytilanteessa.
Myllykoski sanoo kaivanneensa hallitukselta toimia työelämän epäkohtien parantamiseksi, kuten työehtojen rapautumisen ja silpputyön ehkäisemiseksi.