Japanin pääministeri varoittaa: Pohjois-Korea voi käyttää tappavaa taistelukaasua

Shinzo Aben mukaan Pohjois-Korea voi laukaista tappavaa sariinikaasua levittävän ohjuksen.

Japanin pääministeri Shinzo Aben varoitti maansa parlamentin istunnossa suorin sanakääntein Pohjois-Korean Japanille aiheuttamasta uhasta. Aben mukaan Pohjois-Korea voisi käyttää joukkotuhoaseita Japania vastaan.

Asiasta kertoo Financial Times.

– On mahdollista, että Pohjois-Korealla on jo kyky laukaista ohjuksia, joissa on sariinikaasua sisältäviä taistelukärkiä, Abe varoitti parlamentin istunnossa.

Sariinikaasu on myrkyllinen taistelukaasu, jonka käyttäminen olisi sotarikos.

– Haluamme tietysti rauhanomaisen ratkaisun, mutta tosiasia on, että Pohjois-Korea ei ole lopettanut ydinaseiden ja ohjusten kehittämistä, ja on jatkanut suorituskykynsä parantamista, Abe sanoi.

Japani on tukenut voimakkaasti Yhdysvaltojen ja sen presidentti Donald Trumpin Pohjois-Korean suuntaan asettamaa painetta. Japani on jo nykyisten pohjoiskorealaisohjusten kantomatkan sisällä.

Mainos