Janukovitsh suostui vaaleihin, sopimus allekirjoitettiin

Ukrainan presidentti ja oppositio ovat päässeet sopuun kriisin lopettamisesta.

Presidentti Viktor Janukovitsh ja kolme opposition edustajaa allekirjoitti sopimuksen, jolla kriisi aiotaan lopettaa. Neuvotteluita käytiin koko viime yö Ranskan, Saksan ja Puolan ulkoministereiden ja Venäjän avittamana.

Janukovitsh suostui ennenaikaisiin presidentinvaaleihin tämän vuoden aikana. Niin ikään presidentin valtaoikeuksia kavennetaan ja palataan vuoden 2004 perustuslakiin. Maahan aiotaan myös muodostaa pikaisesti ”kansallisen yhtenäisyyden hallitus”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mielenosoittajat ja poliisi ovat olleet koko päivän asemissaan Kiovassa. Aamupäivällä Maidanin aukiolla ammuskeltiin. Osapuolet syyttivät toisiaan tulen avaamisesta.

Euroopan unioni määräsi sanktiot niille Ukrainan viranomaisille, joiden se katsoo olevan vastuussa väkivallasta ja ylenmääräisestä voimankäytöstä maassa jatkuneissa levottomuuksissa.

EU:n ulkoministerit sanovat yhteisessä lausumassaan, että muun muassa omaisuuserien jäädyttäminen ja viisumikiellot otetaan käyttöön pikavauhdilla.

EU:n reaktio on seurausta Kiovan tähän asti verisimmän viikon tapahtumista. Tiistain jälkeen levottomuuksissa on paikallisten lähteiden mukaan kuollut ainakin 75, jopa sata ihmistä. Luvussa ovat mukana surmansa saaneet poliisit, joita joidenkin lähteiden mukaan on kymmenen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ukrainan terveysministeriön mukaan mellakoissa on lisäksi haavoittunut 571 ihmistä. Heistä 20 on sanottu olevan poliiseja.

BBC:n mukaan Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden varoitti myöhään torstai-iltana Viktor Janukovitshia puhelinkeskustelussa, että myös Yhdysvallat on valmis sanktioihin Ukrainan viranomaisia vastaan näiden määrättyä joukkonsa tulittamaan mielenosoittajia.

Lue myös: EU asetti sanktiot Ukrainan johdolle

Mainos