Jännitteet leimahtavat: Neljä kymmenestä on törmännyt perintöriitaan

Epäselvä testamentti on vain yksi syy sukujen kiistoille.
LKS 20190120 Testamentti Helsingissä 21. maaliskuuta 2018. Tilanne on lavastettu., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
LKS 20190120 Testamentti Helsingissä 21. maaliskuuta 2018. Tilanne on lavastettu., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Neljä kymmenestä suomalaisesta on ollut osallisena perintöriidassa tai seurannut sellaista läheltä. Yleisimmin riitojen taustalla ovat perheen tai suvun ristiriitojen kärjistyminen sekä kokemus epäoikeudenmukaisuudesta. 

Kahdeksan prosenttia suomalaisista on ollut osallisena riitaisassa perinnönjaossa ja 33 prosenttia on seurannut sellaista lähietäisyydeltä, selviää OP-Henkivakuutuksen Kaiken varalta -barometrista. 

– Läheisen kuolema on yksi elämän raskaimmista kokemuksista. Suru ja stressi voivat tuoda pintaan kyteviä jännitteitä, ja kun samaan aikaan tehdään päätöksiä rahasta ja omaisuuden jakamisesta, erimielisyydet voivat kärjistyä valitettavan pitkiksi ja kivuliaiksi riidoiksi, OP-Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Kristiina Michelsson toteaa tiedotteessa. 

Suurin syy perintöriitoihin on barometrin mukaan perheen tai suvun ristiriitojen kärjistyminen. Tämän kertoo syyksi lähes puolet perintöriitoja kohdanneista vastaajista.

Seuraavaksi yleisimpiä syitä olivat epäoikeudenmukaiseksi koettu perinnönjako sekä eroavat näkemykset jaettavan omaisuuden arvosta.  

Poimintoja videosisällöistämme

– Asunto- ja kiinteistöomaisuus muodostaa Suomessa suuren osan perityn varallisuuden arvosta. Jos omaisuus ei ole helposti muutettavissa rahaksi ja jaettavissa, on se omiaan aiheuttamaan kitkaa perillisten välille. Lisäksi esimerkiksi lapsuudenkotiin tai suvun mökkiin liittyy usein tunnearvoa, jota ei voi rahassa mitata, Michelsson sanoo. 

Epävarmuus aiheuttaa kiistoja 

Lähes joka kolmas kertoo, että epäselvyys vainajan tahdosta on aiheuttanut perintöriitoja. 16 prosenttia kertoo syyksi puuttuvan tai epäselvän testamentin. 

– Suomalaisessa kulttuurissa kuolemasta ja rahasta puhutaan liian vähän. Aihe koetaan vaikeaksi ja tärkeitä keskusteluja lykätään tulevaisuuteen, jolloin voi olla jo liian myöhäistä. Moni riita voitaisiin välttää keskustelemalla perinnöistä ja kuolemaan liittyvistä asioista silloin, kun kaikki on vielä hyvin, Michelsson sanoo.  

Perintösuunnittelussa on tärkeää huomioida myös erilaiset perhemuodot. Michelsson muistuttaa, että esimerkiksi avoliitossa ja uusperheessä kaikille ei aina ole selvää, miten perintö jakautuu. 

– Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että lapset ovat perinnönjaossa etusijalla. Lain näkökulmasta tämä tarkoittaa kuitenkin vain menehtyneen omia lapsia, vaikka moni haluaisi turvata myös bonuslastensa tulevaisuutta. Myös avopuolison asema on heikko, jos sitä ei ole erikseen turvattu testamentilla tai henkivakuutuksella. 

OP‑Henkivakuutuksen Kaiken varalta ‑kyselyyn vastasi 2 000 18–79‑vuotiasta suomalaista. Otos on väestöä edustava iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Tutkimus toteutettiin IROResearchin kuluttajapaneelissa 7.-29.7.2026.

Mainos