Väittelyä käydään Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren mukaan autoilun ideologisen vastustamisen ja kannattamisen välillä. Hänen mielestään Helsingin keskusta ansaitsisi osakseen syvällisempää analyysia.
– Kyse on niin paljon muustakin kuin autoilusta. Kyse on siitä, miten rakennamme viihtyisämpää, hauskempaa, maailman toimivimman modernin metropolin ydinkeskustaa pitkälle tulevaisuuteen, hän kirjoittaa blogissaan.
Vapaavuoren mukaan keskustelu Helsingin ydinkeskustan kehittämisestä pitäisi olla keskustelua siitä, millainen Suomen pääkaupunki on 100 vuoden kuluttua.
Hän muistuttaa, että ensinnäkin kaupunki kasvaa.
– Helsingissä on nyt 650[nbsp]000 asukasta ja väkiluvun on arvioitu kasvavan 200[nbsp]000 asukkaalla vuoteen 2050 mennessä. Lähitulevaisuudessa pelkästään eteläiseen Helsinkiin on tulossa vielä lähes 20[nbsp]000 asukasta lisää. Nämä kaupunginosat ovat ensimmäisinä jäämässä kasvavien ruuhkien kuristamiksi. Jätkäsaaressa tämä kehitys on jo arkipäivää, vaikka alue ei ole vielä puoliksikaan valmis, Vapaavuori kirjoittaa.
Hän huomauttaa, että liikkujien määrä tulee väistämättä lisääntymään ja kuormittamaan keskustaa, vaikka yhä suurempi osuus matkoista toivottavasti ja niin vahvasti uskoakseni tehdään joukkoliikenteellä ja pyöräilijöiden määrä eritoten kesäkuukausina lisääntyy.
Vapavuori muistuttaa myös, että liikenteen ilmastovaikutukset muuttuvat.
– Autoliikenne muuttuu päästöttömäksi todennäköisesti nopeammin kuin nyt aavistammekaan. Liikenteen sähköistyminen ja automatisointi vähentävät myös melua ja onnettomuuksia, mutta saattavat samalla lisätä liikenteessä liikkuvien autojen määrää.
Vapaavuori toteaa, että Tukholma on onnistunut kehittämään keskustassa asiointia Helsinkiä tasapainoisemmin ja monimuotoisemmin.
– Autot on siellä siirretty keskustan ydinalueilta maan alle ja parhaillaan rakennetaan 18 kilometrin mittaista tunnelia korvaamaan ruuhkautunutta Tukholman ohitustietä Essingeledia. Tukholmaa pidetään monessa esimerkkinä meille ja yleisestikin erittäin edistyksellisenä ilmastoasioissa.
Sen sijaan Vapaavuori huomauttaa, että Helsingissä keskustasta puuttuu kokonaan pääväylä uusien kasvavien asuinalueiden liikenteen ohjaamiseksi pois pienemmiltä kaduilta.
– Jos autot ohjattaisiin laajemmin maan alle, vapautuisi katutilaa kävelylle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle. Samalla joukkoliikenne saisi lisää tilaa, nopeutuisi ja muuttuisi houkuttelevammaksi. Unelmani on, että vapautuva katutila täyttyy ihmisten myötä kahviloilla, ravintoloilla, terasseilla ja erilaisilla tapahtumilla. Kävelykeskustan osalta olenkin aina todennut, että tärkeintä on panostaa laatuun määrän sijaan – tyhjyyttään kumisevia kävelykatuja kaupunki ei tarvitse.
Vapaavuoren mukaan varmasti helpoin tapa välttää ottamasta vastuuta tulevaisuuden skenaarioiden pohdinnasta on vain todeta maanalaisen kokoojakadun ja kävelykeskustan olevan investointina liian kallis.
– Itse en ainakaan vielä kykene vastaamaan siihen, minkä hinnan olisin valmis maksamaan toimivammasta ja elävämmästä keskustasta, siitä että kaupunki varautuu asianmukaisesti kasvuunsa pidemmällä aikavälillä.
Hänen mielestään kokonaisuutta pitää tarkastella riittävän pitkälle tulevaisuuteen.
– Tunnelia ei tehdä kymmeneksi, 20 tai edes 50 vuodeksi, vaan ratkaisun on oltava toimiva vielä 2100-luvullakin. Ennen kuin alustavilla suunnitelmilla pyyhkii pöytää hintalapun takia, on syytä ottaa huomioon myös sen mahdolliset positiiviset taloudelliset vaikutukset, Vapaavuori kirjoittaa.
Hän huomauttaa, että tunnelin tekemättä jättäminen maksaa myös.
– Jätkäsaaren liikennehaasteet ovat konkreettisia esimerkkejä siitä mitä menneiden vuosien liikennesuunnitteluvirheet kostautuvat ja miten niiden jälkeenpäin korjaaminen maksaa. Ja kuinka vaikeaa se on. Tunnelin rakentaminen säästäisi meidät varmasti monelta muulta investoinnilta.
– Mikäli tavoitteisiin voidaan päästä eri tulevaisuusskenaariot huomioiden joillain muilla tavoin, ei kokoojakatua maan alle tarvita. Helsingin keskustan tulee kuitenkin jatkossakin olla toimivia erilaisille asukkaille, elinkeinoelämälle ja täällä vieraileville. Keskustaa ei voida kehittää vain yksiä tarpeita huomioiden, Vapaavuori kirjoittaa.