Jan Vapaavuori: Koronakriisi ei ole ohi

Tartuntojen määrä on kasvanut edelleen Helsingissä
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Tällä viikolla koronavirustartuntojen määrä on entisestään kasvanut Helsingissä. Tartuntoja on ollut jopa yli 100 päivässä. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 137 tapausta 100 000 asukasta kohden 14 vuorokaudessa, todetaan Helsingin kaupungin tiedotteessa.

Vastaavaa nousevaa trendiä tartunnoissa nähdään nyt myös muualla Euroopassa.

– Tartunnoista yli puolet on saatu ravintoloissa ja baareissa sekä muissa vapaa-ajan kontakteissa kotimaassa. Jalkapallon EM-kisojen tartunnoista jatkotartuntoja on ollut enää vähän. Eniten tartuntoja on nuorilla aikuisilla. Tartunnoista suurin osa on delta-variantin aiheuttamia, tiedotteessa todetaan.

Kasvanut tartuntojen määrä ei toistaiseksi näy pääkaupunkiseudun sairaanhoidon tilanteessa. Tartunnanjäljitys on sen sijaan kuormittunut.

Tiedotteen mukaan kaikkien, jotka epäilevät altistuneensa koronavirukselle, on tärkeää itse huolehtia siitä, että eivät levitä tautia.

– Koronakriisi ei ole ohi. Kesästä ja lomakaudesta huolimatta on tärkeää, että jokainen kantaa oman vastuunsa koronaepidemian hillitsemisessä. Rokotus tulee ottaa omalla vuorollaan viivyttelemättä. Oireisena on pysyttävä karanteenissa. Sosiaalisissa tilanteissa tulee toteuttaa suojautumistoimenpiteitä. Testiin tulee hankkiutua matalalla kynnyksellä, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

– Vaikka tilanne sairaaloissa on edelleen hyvä, vain ennakkoon varautumalla ja hyviä käytäntöjä noudattamalla voimme yrittää varmistaa sen, ettei loppukesästä tai syksyllä koulujen alkaessa jouduta taas tiukempiin rajoituksiin ja yhteiskunnan sulkemiseen, Vapaavuori korostaa.

Helsinkiläiset kerrotaan käyvät edelleen aktiivisesti testeissä, ja testiaikoja on hyvin saatavilla. Testatuista koronatartunnan saaneiden osuus on niin ikään kasvanut ja se on nyt 3,3 prosenttia.

– Jos on vähäisiäkin oireita, on syytä hakeutua testiin ja välttää kontakteja, kunnes saa testituloksen. Missään tapauksessa oireisena ei pidä tavata muita ihmisiä, tiedotteessa todetaan

– Altistuneiden henkilöiden on pysyttävä karanteenissa. Negatiivinen testi ei vapauta karanteenista tai takaa, että ei ole tartuttava – tauti voi olla vasta itämässä, ja tarttua seuraavana päivänä. Vaikka tauti itsellä olisikin lievä, on jokaisen suhtauduttava muiden – myös riskiryhmiin kuuluvien – tartuttamiseen vakavasti.

Tunnista oireet

Koronaviruksen oireet muistuttavat nyt flunssaa ja vatsatautia. Tartunnan oireita ovat esimerkiksi kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus tai haju- tai makuaistin menetys.

Koronaviruksen suojautumistoimenpiteitä ovat hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen, turvavälien noudattaminen, kasvomaskin käyttö kun kontakteja ei voi välttää sekä oireisena testiin hakeutuminen ja kontaktien välttäminen testituloksen saamiseen asti.

Poimintoja videosisällöistämme

Myös Koronavilkku-sovelluksen lataamista suositellaan. Vaikka rajoituksia ja suosituksia on lievennetty, suojautumistoimenpiteistä ei ole syytä löysätä.

Helsingissä on tällä hetkellä rokotettu ensimmäisellä rokotteella 66 prosenttia ja toisella rokotteella 25 prosenttia väestöstä. Myös nuorissa ikäryhmissä rokotekattavuus on lähtenyt nousuun.

– On keskeistä, että kaikki rokotuksen piirissä olevat ottavat koronavirusrokotteen ja käyvät rokotuksessa omalla vuorollaan viivyttelemättä. Koronarokotuksen ensimmäisen annoksen saa huomenna lauantaina ilman ajanvarausta kaikista Helsingin rokotuspisteistä.

Rokotusaikoja on muutenkin hyvin tarjolla. Nopeimmin ajan voi varata verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi.

Yksi rokoteannos antaa vasta osittaisen suojan eikä estä tartuntojen leviämistä. Rokotuksen jälkeenkin pitää muistaa muut suojautumistoimenpiteet ja että jokaisella on vastuu myös muiden hyvinvoinnista.

– Näin voidaan toivottavasti välttää paluu tiukempiin rajoituksiin erityisesti loppukesästä ja koulujen alkaessa syksyllä.

 

 

Mainos