Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsee maanantaina iltapäivällä uuden puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Paikat vapautuivat ministereiksi siirtyneiltä Petteri Orpolta ja Lenita Toivakalta.
Nykyinen varapuheenjohtaja Arto Satonen vaikuttaa nousevan puheenjohtajaksi. Tällöin täytettävänä on kaksi varapuheenjohtajan paikkaa, joille on lievää tungosta.
Veteraanikansanedustaja Ben Zyskowicz kertoo Verkkouutisille olevansa ehdolla paikkoja täytettäessä.
– Keskusteluissa puolueen uuden puheenjohtajan kanssa on tullut tällainen ajatus esiin, ja siltä pohjalta olen mukana, Ben Zyskowicz sanoo.
Ben Zyskowicz tuli eduskuntaan 1979. Hän oli kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja 1993-2006. Varapuheenjohtajana hän muistelee olleensa ainakin Tapani Mörttisen, Iiro Viinasen, Kimmo Sasin ja Pekka Ravin puheenjohtaja-aikoina.
Zyskowicz ei ole aivan varma, oliko hän varapuheenjohtajana jo 1980-luvulla. Jos niin oli, tarkoittaisi maanantain mahdollinen valinta sitä, että hän olisi jo neljännellä eri vuosikymmenellä mukana kokoomusryhmän johdossa.
– Olen kokenut varapuheenjohtaja, hän kehaisee.
Zyskowiczista kaavailtiin nyt tiettävästi jopa ryhmäjohtajaa. Siihen hän ei kuitenkaan ollut halukas.