Vihreät esitti tiistaina maksutonta esiopetusta jo viisi vuotta täyttäneille. Kokoomuksen Jaana Pelkonen toteaa tiedotteessaan, että hallitus toteuttaa jo esitystä. Hän muistuttaa kokoomuksen ajaneen tavoitetta maksuttomasta viisivuotiaiden varhaiskasvatuksesta kesästä 2016 lähtien.
– Vihreiden ehdotus ei todellakaan ole mullistava tai edes uusi. Hallitus edistää jo kaksivuotista esiopetusta 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilulla, ja kokeilu alkaa ensi kesänä. On hienoa, että vihreät ovat tulleet koulutuspolitiikassa kokoomuksen linjoille.
Hallitus varasi syksyllä määrärahan kokeiluun viisi vuotta täyttäneiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Kunnat voivat parhaillaan hakea mukaan kokeiluun, jossa maksutonta varhaiskasvatusta tarjottaisiin viisivuotiaille 20 tuntia viikossa. Kokeiluun on varattu 5 miljoonaa euroa ja sen piiriin voi päästä jopa 19 000 lasta.
– Tulevaisuudessa maksutonta varhaiskasvatusta on laajennettava koko ikäluokalle varhaiskasvatuksen tiekartan mukaisesti. Hallituksen tavoitteena on varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen, jonka myös vihreät nyt mainitsevat yhdeksi päätavoitteistaan, Pelkonen sanoo.
Hän muistuttaa, että hallitus on alentanut varhaiskasvatusmaksuja tuntuvasti.
Yhteensä 6 700 perhettä pääsi jo vuoden alusta kokonaan maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin tulorajojen noston johdosta. Toisen lapsen sisaralennus nousi 50 prosenttiin. Muutosten seurauksena keskituloisen kaksilapsisen perheen maksut alenivat yli 1 200 euroa vuodessa.
– Vihreiden ivallisuus hallitusta kohtaan on siis perusteetonta ja uudistuksissa vihreät lähtee takamatkalta. Esimerkiksi nyt tehdyt 70 miljoonan euron maksualennukset perheille ovat vaikutuksiltaan merkittävimmät taloudelliset helpotukset lapsiperheille vuosikausiin, sanoo Pelkonen.