Jaana Pelkonen: Internetin saatavuus on kansalaisten perusoikeus

Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok.) kiirehtii eri maiden hallituksia huomioimaan kansallisessa lainsäädännössä ja käytännöissä, että Internetin saatavuus on kansalaisten perusoikeus.

– Edulliset, rajoittamattomat ja toimivat Internetpalvelut pitäisi olla kaikkien saavutettavissa joko yksityisesti tai julkisten palvelupisteiden kautta, Pelkonen sanoi keskiviikkona Euroopan neuvoston täysistunnossa, jossa käsiteltiin luxemburgilaisen kansanedustajan Anne Brasseun raporttia Internetin vaikutuksesta politiikkaan.

– Tutkimusten mukaan yksittäiset maat tulevat kohtaamaan valtavia taloudellisia, sosiaalisia ja demokraattisia tappioita, mikäli suuri osa väestöstä jätetään kyberavaruuden ulkopuolelle, Pelkonen muistutti.

Jaana Pelkosen raportti otsikolla ”Kaikkien oikeus internetin saatavuuteen” käsitellään Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa huhtikuussa.

Kimmo Sasi (kok.) puolestaan totesi, että Internet on vahvistanut demokratiaa. Tietoa ei enää voi kontrolloida ja tiedon saanti on helpottunut olennaisesti. Asioiden valmistelussa on pidettävä huolta siitä, että ehdotukset julkaistaan ennen niiden poliittista käsittelyä. Sasi oli myös huolissaan yleisen tiedonsaannin rapautumisesta.

– On pelättävissä, että painetun lehdistön ja jopa koko median ansaintalogiikka ei toimi tulevaisuudessa. Ilmaista tietoa on saatavissa runsaasti ja tieto kulkee rajojen ylitse. Onko kansalaisilla valmiutta maksaa laadukkaasta tiedosta eikä vain viihteestä, Sasi sanoi.

Hänen mukaansa median heikentyneet resurssit merkitsevät kansakunnan yleissivistyksen heikkenemistä, yleisen maailmankuvan supistumista kansalaisten omiin kiinnostuksen aiheisiin, tiedon laadun heikkenemistä ja sitä, että entistä enemmän liikkuu tietoa, jonka oikeellisuutta ei ole selvitetty.

Suomalaisedustajista Pirkko Mattila (ps.) nosti esiin useita esimerkkejä siitä, miten Internet on kehittänyt demokratiaa maailmanlaajuisesti. Balkanin kriisi ja arabikevät osoittivat hänen mukaansa, mitä voidaan saavuttaa käyttämällä sosiaalista mediaa hyväksi.

Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan Internet ja sosiaalinen media avaavat uusia ovia laajempaan dialogiin kansalaisten ja vaaleilla valittujen edustajien välillä ja kannustavat aktiivisemmin osallistumaan demokraattiseen toimintaan.

Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Jäsenmaiden kansanedustajista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta ministerikomitea päättää asioista. Parlamentaariseen yleiskokoukseen osallistuu jäsenet ja varajäsenet yhteen laskien yli 700 kansanedustajaa eri maista.

Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on parhaillaan koolla Ranskan Strasbourgissa. Suomen valtuuskuntaan kuuluvat kansanedustajat Maria Guzenina-Richardson (valtuuskunnan puheenjohtaja, sd.), Kimmo Sasi (kok.), Antti Kaikkonen (kesk.), Pirkko Mattila (ps.) ja Anne-Mari Virolainen (kok.) sekä varajäseninä Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), Jussi Halla-aho (ps.), Riitta Myller (sd.), Jaana Pelkonen (kok.) ja Jouko Skinnari (sd.).

Mainos