Verkkouutiset

Jaana Pelkonen hallitukselle: Alkoholiveron korotus ei enää toimi – ”ainoa keino asteittainen alentaminen”

Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok.) tyrmää alkoholiveroon liittyvät kaavailut.

Hallitus päätti tiistaina puolittaa alkoholiveron suunnitellun korotuksen, koska matkustajatuonti on kasvanut ja veropohja on pienentynyt tuntuvasti kuluvana vuonna.

Jaana Pelkosen mukaan perinteisesti hallituksen linja on ollut tiukkoina aikoina korottaa alkoholiveroa niin paljon kuin mahdollista ilman, että maahantuonti merkittävästi kasvaa.

– Tämä raja on kuitenkin ylitetty jo aikaa sitten. Veronkorotus alkoholin osalta ei kerta kaikkiaan enää toimi Suomen tilanteessa, toteaa Pelkonen tiedotteessaan.

Hän tyrmää hallituksen kaavailut pikkunäpertelynä.

– Jos viinaralliin halutaan todella puuttua, on ainoa toimiva keino alkoholiveron asteittainen alentaminen riittävän kilpailukykyiselle tasolle, Pelkonen sanoo.

Pelkonen on kritisoinut hallituksen alkoholiverolinjauksia syksyn mittaan. Hän jätti syyskuussa aiheesta kirjallisen kysymyksen.

– Pienten, yksittäisten muutosten sijaan tulisi keskittyä merkittävimpiin toimiin, kuten valistukseen ja alkoholistien hoitokeinoihin. Puuttumalla nimenomaan alkoholin ongelmakäyttöön tehokkaasti saadaan myös valtiontaloudellisia säästöjä, Pelkonen sanoo.

Alkoholin suurkäyttäjät ovat ikääntyneiden ikäluokkien joukossa. Sen sijaan suomalaisnuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt jo 15 vuoden ajan. Tämä hyvä kehityskulku vaarannetaan Pelkosen mukaan mahdollistamalla viinaralli, johon veronkorotukset entisestään yllyttävät. Tyypillisesti veron kiristykset suosivat väkeviä juomia ja lisärajoitukset kohdennetaan mietoihin alkoholijuomiin.

– Tämä suuntaus vaikuttaa varmasti negatiivisesti ja väkeviä juomia korostavasti nuorten alkoholinkäyttöön. Trokarit eivät sitä paitsi henkkareita näiltä nuorilta kysele.

Pelkonen kannattaa matkustajatuonnin hillitsemiseksi lakiin lisättäviä EU-säännösten mukaisia ohjetasoja, joiden ylittyessä tuojan olisi todistettava juomien tulevan vain omaan käyttöön. Hän kuitenkin korostaa, ettei rajoituksilla pystytä puuttumaan riittävän tehokkaasti viinaralliin tai laittomaan maahantuontiin.

– Sen lisäksi, että alkoholiveroa tulee laskea asteittain riittävän kilpailukykyiselle tasolle, on myös vaikutettava suomalaiseen alkoholikulttuuriin, hän toteaa.

Uusimmat

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)