Verkkouutiset

Jaana Pelkonen: Eläinlääkärimaksut kaksinkertaistuneet – Mikko Kärnä: Järjestelmä turvaa Pelkosenkin koiran palvelut

Keskustan kansanedustaja oudoksuu kokoomuskollegansa kirjoitusta eläinlääkärimaksuista.

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen ihmettelee blogissaan, että nousseet eläinlääkärimaksut vaarantavat lemmikkien hyvinvoinnin. Pelkosen mukaan viidessä vuodessa maksut ovat lähes kaksinkertaistuneet.

– Kaikista pahin tilanne on Helsingissä. Yksityiset pieneläinklinikat ovat usein kunnallisia kalliimpia ja Helsingissä kaupungineläinlääkäri ei tarjoa lainkaan eläinlääkäripalveluja, Jaana Pelkonen kirjoittaa.

– Kärjistettynä voi pian kysyä, onko vain hyvin toimeentulevilla oikeus lemmikkiin? Perusasiat kuten rokotukset eivät välttämättä ole liian kalliita, mutta erilaiset tutkimukset, tai yllättäen sattuvat tapaturmat, joissa joudutaan operoimaan jotain, voivat helposti nostaa maksuja hurjankin korkeiksi. Eläinlääkäri pyrkii varmasti aina toimimaan lemmikin parhaaksi, mutta lopullisen päätöksen hoidosta tekee kuitenkin aina lemmikin omistaja, Pelkonen toteaa.

Hänelle on vastannut keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä. Kärnän tiedotteen otsikon mukaan ”kunnaneläinlääkärijärjestelmä turvaa myös Jaana Pelkosen koiran eläinlääkäripalvelut”.

Mikko Kärnän mukaan väite hintojen kaksinkertaistumisesta ei pidä paikkaansa, ”ei edes pääkaupunkiseudulla, jossa Pelkosen edustama puolue kokoomus on saanut haluamansa ja markkinatalous määrittelee, mitä eläinlääkäripalvelut maksavat”.

– Pelkosen ongelmaan on olemassa helppo ja halpa ratkaisu: kunnaneläinlääkärijärjestelmän säilyttäminen. Kunnaneläinlääkärit tarjoavat yhteiskunnan subventoimia peruseläinlääkintäpalveluita, Mikko Kärnä toteaa.

Keskustan Kärnä vaatii, että ”kunnaneläinlääkärijärjestelmän mahdollistama palvelutaso on säilytettävä myös sote- ja maakuntauudistuksen myllerryksessä. Järjestelmän säilyttäminen turvaa samalla ympärivuorokautisen hätäpäivystyksen säilyttämisen kaikille eläinlajeille”.

Uusimmat
MAINOS