Matalapaineeseen liittyviä lumi- ja räntäsateita leviää jo edeltävänä yönä maan etelä- ja keskiosaan lounaasta, rannikolla sade tulee aluksi osin myös vetenä.
Itsenäisyyspäivän aikana sateet vähitellen heikkenevät, mutta etelärannikolle voi vielä ajautua Suomenlahdelta runsaampia lumikuuroja.
Lunta kertyy maan etelä- ja keskiosiin pääosin noin 5 senttiä. Pohjoisessa lumisateet jäävät vähäisiksi ja sää muuttuu päivän mittaan myös selkeämmäksi.
Lämpötila on maan etelä- ja keskiosassa +1…-5 astetta, pohjoisosassa -5…-15 astetta. Viikonlopuksi sää kylmenee ja vähitellen poutaantuu koko maassa.
Matalapaineen ohittaessa Suomen etelän ja idän välinen tuuli voimistuu, mutta voimakkaimmat tuulet jäävät Tanskaan ja Itämeren eteläosiin.