”Itellan olisi nyt mietittävä strategiaansa”

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sdp.) pitää tärkeänä, että Itella Posti varmistaa kaikessa toiminnassaan postin peruspalvelujen tarjonnan ja edellyttää yhtiöltä nopeita toimia jakeluhäiriöiden poistamiseksi.

– Postilain keskeinen velvoite on, että postin peruspalvelut turvataan valtakunnallisesti niin kaupungeissa kuin haja-asutusalueilla, painottaa Kiuru tiedotteessaan.

Kiurun mielestä ei ole hyväksyttävää, että suuri joukko kotitalouksia joutuu kärsimään jakelureittien uudelleen järjestelyistä ja on jakeluhäiriöiden takia jäänyt ilman päivittäistä postiaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Itellan olisi nyt mietittävä strategiaansa sen pohjalta, pystyykö se toteuttamaan keskeisen tehtävänsä, Kiuru vaatii.

Viestintävirasto ilmoitti 12. kesäkuuta, että Itella Posti on rikkonut postilain yleispalvelukirjeiden jakeluvelvoitetta. Jakelussa on ollut häiriöitä huhtikuusta lähtien erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä Turun alueella.

Viestintävirasto antoi päätöksen, jossa se edellytti Itellaa jatkamaan yhtiön esittämiä toimenpiteitä häiriöiden poistamiseksi. Lisäksi virasto ilmoitti seuraavansa tehostetusti jakelun toteutumista.

Yleispalvelun tarjoaja

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viestintävirasto on nimennyt Itella Postin yleispalvelun tarjoajaksi. Postilaissa yleispalveluyritykseksi määritellyn palveluntarjoajan on toteutettava postinjakelu jokaisena arkipäivänä.

Poikkeuksen tästä muodostavat vain vaikeakulkuiset saaristo- ja erämaa-alueet. Viisipäiväisen jakelun ulkopuolella voi olla enintään 300 kotitaloutta.

Yleispalveluun kuuluvat kirjelähetykset, jotka voidaan jättää kuljetettavaksi keräilypisteeseen. Jakeluvelvoite ei koske yritysten käyttämiä, sopimuksiin perustuvia kirjepalveluja eikä lehtien ja osoitteettoman mainospostin jakelua.

Mainos