Itämerennorppa – holoseenikauden selviytyjä

Norppa on elänyt Itämeressä yhtäjaksoisesti yli 10 000 vuotta, selviää juuri julkaistusta tutkimuksesta. Samalla se on selvinnyt yhdestä lämpökaudesta.

Lämpötila ei kuitenkaan kohonnut tuhansien vuosien takaisen jakson aikana yhtä paljon kuin se ilmastomallien mukaan tulee mahdollisesti nousemaan tämän vuosisadan loppuun mennessä.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt Helsingin yliopiston dosentti Pirkko Ukkosen johdolla norpan leviämistä Itämereen ja norpan levinneisyyttä Itämeren koko 10 000 vuotisen historian ajalta. Tutkimus pohjautuu lähes 50 radiohiiliajoitettuun norpan luunäytteeseen Itämeren eri osista.

Toistaiseksi vanhin ajoitettu norppalöytö alueelta on 10 400 vuoden takaa Pohjanlahden muinaisrannikolta Nurmosta.

– Tämä merkitsee sitä, että laji on pystynyt sopeutumaan Itämeren huomattaviin muutoksiin, kuten suolapitoisuuden ja ilmaston vaihteluun, Ukkonen sanoo.

Nyt itämerennorppa on luokiteltu kansainvälisesti vaarantuneeksi norpan alalajiksi.

Ajoitukset kertovat norpan eläneen 15 000–11 000 vuotta sitten Kattegatissa heti Tanskan salmien ja muinaisen Närken salmen ulkopuolella. Ensimmäiset löydöt Itämeren sisäosista ovat suolattoman Ancylusjärven ajalta 10 400 ja 10 200 vuoden takaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Toistaiseksi ei tiedetä, levisikö norppa Itämereen vasta tuolloin vai Ancylusjärveä edeltäneen Yoldiameren aikana.

Itämeri ja valtameri kohtasivat jälleen järvivaiheen jälkeen. Norpan levinneisyys näyttää tuolloin olleen nykyistä laajempi ja ulottui Itämeren eteläosiin asti. Norppaa esiintyi Itämeren keskiosissa myös 8000–6000 vuotta sitten niin sanotulla holoseenin lämpökaudella, jolloin alueen lämpötila oli 1–2 astetta nykyistä korkeampi.

– Norppa näyttää siis selvinneen lämpökaudesta, sanoo ilmastonmuutoksen vaikutuksia hylkeisiin tutkiva Antti Halkka.

– Koska norppa ei pysty kunnolla lisääntymään ilman jäätalvea, on syytä olettaa, että Itämeren pääaltaan alueella esiintyi lämpökaudella jääpeitettä ainakin ajoittain, hän jatkaa.

Norpan selviytyminen edellisestä lämpöjaksosta ei tutkijoiden mukaan suinkaan tarkoita, että tällä vuosisadalla kiihtyvästi etenevä ilmastonmuutos olisi norpalle arvioitua helpompi. Talvilämpötilat voivat nousta paljon holoseenin lämpökautta enemmän, jopa 5–8 astetta, jos kasvihuonekaasujen päästöt kasvavat huomattavasti.

Tutkimus julkaistiin The Holocene-lehden verkkosivuilla ja siinä oli mukana tutkijoita Suomesta, Ruotsista, Virosta, Liettuasta, Tanskasta ja Britanniasta.

Mainos