Kunnallisvaalit järjestettiin 67 kunnassa eri puolilla Italiaa ja Sisilian maakunnan 142 kunnassa.
Vaikka ääntenlaskenta on vielä osin kesken, on jo selvää, että koomikko Giuseppe Grillon johtama Viiden tähden liike (M5S) on vaalien suuri häviäjä keskustaoikeiston ohella.
Esimerkiksi saaren toiseksi suurimmassa kaupungissa, 340 000 asukkaan Cataniassa M5S ei yllä edes kaupunginvaltuustoon, johon on viiden prosentin äänikynnys. Puolue sai Cataniassa 4,05 prosenttia äänistä. Puolueen pormestariehdokas sai tyytyä 3,4 prosentin äänisaaliiseen.
Helmikuun parlamenttivaaleissa M5S sai Cataniassa 31,9 prosenttia äänistä. Viime maakuntavaaleissa vuonna 2012 M5S oli Sisilian suurin puolue lähes 15 prosentin ääniosuudellaan.
Muissa kunnissa Viiden tähden liikkeellä ei mennyt juuri paremmin ja se jäi useissa kunnissa äänikynnyksen alapuolelle. Apua ei ollut edes Grillon vaalien alla tekemästä kiertueesta Sisiliassa.
Suuri menettäjä oli myös keskustaoikeisto ja sen pääpuolue Silvio Berlusconin Vapauden kansa. Se menetti kaikki provinssien pääkaupungit, joissa vaalit pidettiin. Karvaimman tappion puolue koki Roomassa, jonka pormestariksi valittiin nyt vasemmistolainen Ignazio Marino.