Italian pääministeri unelmoi Euroopan Yhdysvalloista

Italian sosialistipääministeri Matteo Renzillä on unelma Euroopan Yhdysvalloista.

– Lasteni tähden unelmoin, ajattelen ja työskentelen Euroopan Yhdysvaltojen puolesta, runoili pääministeri Matteo Renzi puheessaan Firenzessä, kertoo RAI.

Hän vetosi EU-vaalikampanjatilaisuudessa Eurooppa-myönteisiin voimiin, jotta he nostaisivat päänsä.

– Voimakkaampi ja yhtenäisempi Eurooppa on ainoa ratkaisu kohdata ongelmat, hän sanoi.

– Eurooppa ei ole menneisyyttä vaan yhteinen kohtalomme. Eurooppa ei ole syyllinen meidän ongelmiimme, Renzi jatkoi viitaten Italian vuosikausia jatkuneeseen talouskriisiin.

Renzi sanoi, että Italia kunnioittaa EU:n sääntöjä, mutta totesi samaan hengenvetoon, että ”tästä syystä Italialla on oikeus vaatia niiden muuttamista”.

Italiassa on kuultu paljon porua unionin talouspolitiikasta ja Euroopan keskuspankki EKP:n politiikasta. Maassa on muun muassa esiintynyt ajatuksia EKP:n poliittisemmasta ohjauksesta.

Oppositiojohtaja Silvio Berlusconi jopa uhkaili kuluneella viikolla Italian lähtemisellä eurosta, ellei EU ja EKP muuta rahapolitiikkaansa. Berlusconi myös yhtyi ranskalaispohdintoihin euron devalvoinnista euroalueen kilpailukyvyn parantamiseksi. Saksasta tuli kuitenkin näille ajatelmille täystyrmäys.

Mainos