Sanomalehti La Repubbliacan mukaan yhtiön saneeraussuunnitelman mukaan 1900 työntekijää odottaa irtisanominen. Näistä 280 on lentäjiä ja 350 matkustamohenkilökuntaa. Niin ikään yli 40 000 euroa vuodessa ansaitsevien palkkoja aiotaan leikata. Irtisanomisten, palkkaleikkausten ja muiden säästötoimien avulla yhtiö aikoo puristaa 350 miljoonan euron säästöt.
Suunnitelma esitellään tänään tiistaina ammattiliitoille. Neuvotteluista odotetaan lehden mukaan tuskallisia, sillä ammattiliitot ovat jo ennakkoon sanoneet ”ei” irtisanomisille.
Vuonna 2008 konkurssiin menneen Alitalian raunioille perustettu Alitalia-CAI pelastettiin lokakuussa sitten 300 miljoona euron pääomituksella. Yhtiön suurin yksittäinen omistaja Air France-KLM vaati tuolloin toimia Alitalian saneeraamiseksi. Air France-KLM omistaa yhtiöstä 25 prosenttia.
– Alitalia tarvitsee voimakkaan saneerausohjelman tappioidensa suitsimiseksi. Taskumme eivät ole pohjattomat, emmekä me pysty tekemään kaikkea, jyrisi Air France-KLM:n pääjohtaja Alexandre de Juniac lokakuun lopussa.
Koko ajan tappiolla
Alitalia-CAI perustettiin Italian silloisen pääministeri Silvio Berlusconin johdolla ja tahdosta vuonna 2008. Toimintansa yhtiö aloitti tammikuussa 2009.
Ennen Alitalia-CAI:n luomista Berlusconi hylkäsi Air France-KLM:n tarjouksen Alitalian ostamisesta, ja painosti kotimaisen ryhmittymän luomaan uuden Alitalian. Ranskalais-hollantilaisesta jätistä tuli silti Alitalia-CAI:n suurin yksittäinen osakkeenomistaja 25 prosentin osuudella.
Tuolloista Berlusconin päätöstä on kritisoitu voimakkaasti, joukossa muun muassa nykyinen pääministeri Enrico Letta. Hän totesi lokakuun alussa Il Sole 24 Ore-talouslehdessä, että yhtiöllä on jatkossa elinmahdollisuudet vain suuren allianssin osana. Kysymys kuitenkin kuuluu, kuka sen haluaa.
Alitalia-CAI on tehnyt alusta alkaen miinusta. Viime vuoden tappio oli 280 miljoonaa euroa ja tämän vuoden alkupuoliskolla miinusta on kertynyt jo liki 300 miljoonaa euroa. Velkaa Alitalia-CAI:lla on lähes miljardi euroa.