Italialainen keittiö lienee maailman levinnein. Siitä pitävät kaikki työmiehistä valtionpäämiehiin. Se ylittää niin kieli-, kulttuuri- kuin varallisuusmuurit. Melkoinen saavutus keittiölle, jota ei ole olemassa.
Etteikö Italialla muka ole omintakeista keittiötä? Todisteena toimii esimerkiksi pitsa, joka sai alkunsa Etelä-Italiassa ja sinne se olisi ehkä jäänytkin ilman 1800-luvun massamuuttoja Yhdysvaltoihin. Siellä pitsa levisi pian suurkaupunkeihin.
Yhdysvalloissa toisin kuin emämaassa eri maakuntien asukkaat sulautuivat osittain ulkoisesta paineesta yhtenäiseksi italialaiseksi kokonaisuudeksi. Pitsa muuttui napolilaisesta italialaiseksi aivan kuten mafia sisilialaisesta italialaiseksi. Tässä piilee italialaisen keittiön paradoksi, sen olemattomuus on maantieteen, politiikan ja historian tulos. Toisin kuin vaikkapa ranskalainen naapurinsa, italialainen keittiö ei ole osiensa summa, vaan päinvastoin.
Ruokakulttuuri on Italiassa perinteiltään nurkkakuntaista, konservatiivista ja innovointia vieroksuvaa. Italialainen ruoka on kuitenkin brändätty todella hyvin. Lue Eero Iloniemen koko artikkeli Verkkouutiset PLUS-palvelusta ilmaiseksi kirjautumalla. Kirjautua voit vaikkapa Facebook-tunnuksellasi.