Verkkouutiset

Italiaan viikossa 13 000 turvapaikanhakijaa – 700 hukkunut Välimereen

Italiaan on saapunut viikossa yli 13 000 turvapaikanhakijaa, kertoo yleisradioyhtiö RAI.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tulijoiden määrä on kiihtynyt koko ajan, yksin torstaina Italiaan saapui 4000 ihmistä Välimeren yli ja koko viime viikon saldo on yli 13 000.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan viime päivien aikana kolmessa haaksirikossa on saanut surmansa yli 700 tulijaa. Arvio perustuu pelastettujen kertomuksiin.

Koko viime vuonna Italiaan saapui 154 000 turvapaikanhakijaa, mutta maan sisäministeriö odottaa tänä vuonna maahan jopa 200 000 meritse tulevaa turvapaikanhakijaa, kertoo sanomalehti La Repubblica perjantaina. Italian sisäministeriö pelkää, että vastaanottojärjestelmä ruuhkaantuu tyystin tänä kesänä.

Suurin osa tulijoista on Saharan eteläpuolisista maista, esimerkiksi syyrialaisia tulijoista on hyvin vähän. Suurin osa – 90 prosenttia – tulee Libyan kautta, mutta Egyptin kautta on tulossa yhä suurempaa määrää tulijoita.

Ainoa huolenaihe ei ole turvapaikanhakijoiden määrä. Italian poliisilla on La Repubblican mukaan varmat todisteet siitä, että ISIS käyttää systemaattisesti pakolaisvirtaa soluttaakseen terroristeja Eurooppaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)