Pienten ja keskisuurten yritysten kansallisen liiton CNA:n tutkimuskeskuksen tekemän L’Italia negli anni della crisi -selvityksen mukaan maa on köyhempi, rikollisempi, vanhempi ja väki turhaan koulutettua.
Selvityksen mukaan köyhyyteen ja syrjäytymiseen suistumisriskissä elävien italialaisten määrä on noussut vuoden 2007 jälkeen 18 miljoonaan ihmiseen maassa, jonka väkiluku on noin 60 miljoonaa.
Sellaisten italialaisten määrä, jotka eivät selviydy yllättävistä menoista, kuukausittaisista laskuista eivätkä saa päivittäin riittävän ravitsevaa ateriaa on noussut 6,8 prosentista vuonna 2007 peräti 14,5 prosenttiin vuonna 2012.
Myös rikollisuus on kasvanut. Vuosien 2007-12 välillä viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrä on kasvanut 8,7 prosentilla. Suurin nousu on omaisuusrikoksissa (32,5 %) ja petoksissa (21,8 %).
Kouluttautumisestakaan ei näytä olevan erityistä riemua, sillä loppututkinto ei takaa työpaikkaa. Niin sanotun NEET-väestön eli nuorten ja nuorten aikuisten (15-34-vuotiaiden) määrä, joka ei ole työssä, opiskelemassa tai koulutuksessa, on kasvanut huimasti vuodesta 2007.
Viime vuonna NEET-ryhmään kuului jo 3,6 miljoonaa italialaista. Määrä on kasvanut seitsemässä vuodessa 750 000 henkeä. Koko 3,6 miljoonan joukosta 27,3 prosentilla on ammatillinen loppututkinto ja 21,7 prosentilla akateeminen loppututkinto. Luvut olivat ennen talouskriisiä 17 ja 15,9 prosenttia. Nuorisotyöttömyys oli maaliskuussa noin 42 prosenttia.
Niin ikään jo ennestään alhainen syntyvyys on alentunut entisestään ja väestö vanhenee. Vanheneva väestö aiheuttaa yhä suurempia paineita ja kuluja yhteiskunnalle.
Nyttemmin Italiassa syntyy 8,9 lasta tuhatta asukasta kohti, kun vuonna 2007 luku oli 9,7 lasta tuhatta asukasta kohti. Italian väestön keski-ikä on noussut vuodella 44:ään. Lähes kolmannes maan väestöstä on yli 65-vuotiaita.