Iso osa soten asiakasmaksuista kasautuu pienelle joukolle

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut nielaisevat merkittävän osan yli 55 000 ihmisen tuloista Suomessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laistos THL:n tutkimuksen mukaan tällä noin prosentilla väestöstä asiakasmaksut sekä lääkkeiden ja matkojen omavastuut ylittivät 40 prosenttia käytettävissä olevista tuloista vuonna 2015.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat suurta osaa väestöstä, sillä lähes puolet ihmisistä maksoi niitä.

Suuri osa maksuista kasautui kuitenkin pienelle joukolle. Kymmenesosa asiakkaista maksoi 47 prosenttia kaikista tasasuuruisista asiakasmaksuista, tulosidonnaisissa maksuissa vastaava luku oli 44 prosenttia ja suun terveydenhuollossa 30 prosenttia.

– Suurimpia maksuja maksavat ikääntyneet ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevat. Myös dementiaa ja psykoosia sairastavilla maksujen osuus tuloista kohoaa usein hyvin korkeaksi, sanoo THL:n erikoistutkija Maria Vaalavuo.

Maksukatto on hyvä keino rajata kohtuuttomia asiakasmaksuja. Esimerkiksi tasasuuruisia maksuja koskevan katon ansiosta yli 160 000 ihmisen maksutaakka helpottui vuonna 2015. Keskimääräinen maksuhelpotus oli yli 500 euroa.

Poimintoja videosisällöistämme

Asiakasmaksulain mukaan henkilö voidaan myös vapauttaa maksuista kokonaan tai hänen maksujaan voidaan alentaa. Pykälää kuitenkin sovelletaan vaihtelevasti.

– Pykälän toimivuuteen käytännössä pitäisi puuttua esimerkiksi ohjausta ja seurantaa parantamalla, Vaalavuo toteaa THL:n tiedotteessa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen suuruus vaihtelee kunnittain, sillä laki määrää vain asiakasmaksujen enimmäismäärän. Kunta voi siis itse päättää, millaisia maksuja se lopulta perii vai periikö ollenkaan.

Vaalavuon mukaan asiakasmaksujen vaihtelevuus asettaa kyseenalaiseksi asukkaiden yhdenvertaisuuden. Sote-uudistuksessa palveluiden järjestäminen siirtyy kunnilta maakuntien vastuulle, mikä yhdenmukaistanee maksuja kuntien välillä. Asiakasmaksulain uudistuksesta riippuen eroja voi kuitenkin edelleen syntyä maakuntien välille.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista kertyi kunnille ja kuntayhtymille vuonna 2015 kaikkiaan reilut 1,4 miljardia euroa.

Tutkimus ei anna vastausta siihen, miten asiakasmaksujen muutokset vaikuttaisivat palveluiden käyttöön ja esimerkiksi terveyseroihin. Kyselytutkimuksissa on kuitenkin nähty, että etenkin pienituloiset jättävät palveluita käyttämättä kustannusten takia.

Mainos