Iso lahjoitus Britannian pro-EU -kampanjalle – takana Kreikan asioitakin suhmuroinut investointipankki

Amerikkalainen investointipankki Goldman Sachs on lahjoittanut satoja tuhansia puntia Britannian EU-jäsenyyttä tukevaan kampanjaan, kertoo Financial Times.

Goldman Sachs tunnetaan vaikutusvaltaisena investointipankkina. Sen kasvatteja on ollut muun muassa Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön johdossa, pääministereinä Euroopan kriisimaissa ja nykyinen Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on työskennellyt Goldman Sachsille.

Pankki tunnetaan myös siitä, että se auttoi Kreikkaa piilottamaan velkaongelmansa ennen Kreikan joutumista avustettavaksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ison-Britannian ero Euroopan unionista sisältäisi riskejä etenkin amerikkalaisille investointipankeille, joiden Euroopan toimintoja johdetaan Lontoosta käsin.

Myös muiden amerikkalaispankkien epäillään tukevan kampanjaa Britannian pysymiseksi EU:ssa.

Pankit eivät kuitenkaan ole suostuvaisia virallisesti lausumaan lahjoituksista, joista ensimmäisenä kertoi Sky News.

Pankkien suora tuki kampanjointiin poliittisissa kysymyksissä on asiantuntijoiden mukaan hyvin harvinaista.

Ison-Britannian konservatiivinen pääministeri David Cameron toivoo saavansa neuvoteltua ensi kuussa uuden sopimuksen EU-jäsenyydestä. Sen jälkeen on vuorossa kansanäänestys jäsenyydestä, jonka ajankohta voi olla jo kesäkuussa tai sitten alkusyksystä.

Mainos