Islamistiterroristien hyökkäyksessä jopa 300 kuollutta

Islamistiterroristien hyökkäyksessä Nigeriassa on kuollut jopa 300 ihmistä, kertoo paikallinen sanomalehti Daily Trust.

Lehden mukaan Boko Haram-järjestön iskussa Gamborun kylään Bornon osavaltiossa on kuollut 200-300ihmistä. Hyökkäys tapahtui maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Kylään hyökännyt joukko tulitti silmittömästi ympärilleen ja sytytti kylän tuleen. Kaikkiaan 250 kotia tuhoutui.

Kuolonuhreja etistään ja lasketaan edelleen, ja lehden mukaan viranomaiset pelkäävät sen nousevan yli kolmeensataan.

Boko Haram on hausan kieltä ja tarkoittaa ”läntinen tai ei-islamistinen koulutus on synti”. Boko Haram on islamistinen noin kymmenen vuotta sitten perustettu terroristijärjestö, joka pyrkii saamaan voimaan sharialain ja itsenäisen islamilaisen valtion Nigerian pohjoisosiin.

Järjestö on tunnettu nimensä mukaan etenkin länsimaiden koulutuksen, kulttuurin ja tieteen vastustamisesta.

Boko Haramin hyökkäyksissä kuoli viime vuonna pitkälle yli tuhat ihmistä. Valtaosa uhreista on kristittyjä, jotka ovat järjestön erityinen maalitaulu. Yhdysvallat on luokitellut Boko Haramin terroristijärjestöksi, EU sen sijaan ei ainakaan toistaiseksi.

Mainos