Iranin opposition täytyy ryhtyä toimimaan yhdessä, mikäli islamilaisen hallinnon tilalle halutaan jotain parempaa. Näin kirjoittaa The Atlanticissa lehden toimittaja, kirjailija Arash Azizi.
Mielenosoitukset maassa ovat jatkuneet joulukuun lopulta saakka. Iranin hallinto on kohdistanut mielensoittajiin äärimmäistä väkivaltaa ja myöntänyt tappaneensa 2000 ihmistä – joskin todellinen luku voi CBS-kanavan mukaan olla jopa 20000.
Sen sijaan että yrittäisi peitellä raakuuksia, Iranin valtiontelevisio muun muassa näytti kuvaa ruumishuoneelta, jonne ruumiit eivät enää edes mahdu.
– Kyse ei ole vain yhdestä uudesta tapauksesta, jossa Iranin hallinto murskaa massaprotestin. Pikemminkin tämä voi olla islamilaisen tasavallan loppu. Iranin oppositio voi silti yhä pilata mahdollisuutensa, Azizi sanoo.
Vaikka iranilaiset ovat osoittaneet mieltään suurin joukoin yhä uudelleen, vuosina 2009–2010, 2017–2018, 2019–2020 ja 2022–2023, protestiliike ei ole kertaakaan kyennyt saamaan aikaan hyvin organisoitua johtoa, joka tarjoaisi selkeän vaihtoehdon hallinnolle. Azizi toteaa, että jos tällä kertaa on tarkoitus onnistua, opposition on korjattava tämä puute.
Mielenosoituksissa tuhannet iranilaiset ovat huutaneet iskulauseita ulkomailla toimivan oppositiojohtajan puolesta. Yhdysvalloissa asuva Reza Pahlavi, entisen šaahin poika, on ilmoittanut olevansa valmis johtamaan siirtymää pois islamilaisesta tasavallasta.
– Pahlavilla ei kuitenkaan näytä olevan johdonmukaista jatkosuunnitelmaa, Azizi sanoo.
Vaikka Pahlavilla on huomattavaa kannatusta Iranin kaduilla, häneltä näyttää yhä puuttuvan pitkäjänteiseen kamppailuun tarvittavat järjestäytyneet, paikan päällä toimivat verkostot.
Poliittisesti Pahlavi ei ole ollut yhdistävä hahmo Iranin oppositiolle. Sen sijaan että hänen leirinsä kokoaisi hallinnon vastustajia yhteisen ohjelman taakse, se on Azizin mukaan vieraannuttanut ei-monarkistisia opposition edustajia. Entinen kruununprinssi on myös toistuvasti vedonnut presidentti Donald Trumpin sotilallisen väliintulon puolesta, mikä viittaa siihen että hänen strategiansa nojaa presidentin apuun.
Opposition kärkiehdokas Pahlavista on tullut lähinnä kilpailijoiden puutteen vuoksi. Liberaalit oppositiojohtajat, kuten Nobelin rauhanpalkinnon saanut Narges Mohammadi ja entinen ministeri Mostafa Tajzadeh, ovat vankilassa.
Ulkomailla toimivat ei-monarkistiset oppositiovoimat käyttävät suuren osan ajastaan Pahlavista valittamiseen oman järjestäytymisensä sijaan. Tuloksena on hajallaan oleva oppositio, joka taistelee keskenään sen sijaan, että rakentaisi yhtenäisen rintaman.
– Iranilaiset tarvitsevat yhdistävän ja monimuotoisen koalition johtamaan heitä. Protestiliikkeen on myös saatava aikaan loikkauksia hallinnon turvallisuusjoukoissa. Ilman tätä islamilaisen tasavallan korvaaminen demokratialla on epätodennäköistä.
Hallinto on Azizin mukaan aidosti ahdingossa. On paljastunut, että siltä ei puutu vain legitimiteetti vaan myös perusosaaminen.
– Valtio on kutistunut taloudellisten ja sotilaallisten eliittien ryppäiksi, jotka rikastuvat ilman edes teeskentelyä yleisen edun palvelemisesta. Neljästä edellisestä suuresta protestiaallosta kolme sai alkunsa hallinnon kyvyttömyydestä tarjota kansalaisilleen taloudellista turvaa.
– Kansainvälisesti Iran on nyt yksi maailman eristyneimmistä valtioista. Kaksi vuosikymmentä sitten se saattoi nojata paraneviin suhteisiin Euroopan, Kanadan ja Australian kanssa ja sillä oli merkittävää vaikutusvaltaa alueellaan. Nyt jopa sen laimeat suhteet länsimaihin ovat jäähtyneet, ja se on menettänyt lännenvastaisia liittolaisiaan, kuten Syyrian ja Venezuelan. Irania tukeneet puolisotilaalliset joukot arabimaailmassa on murskattu, Azizi jatkaa.
Hän sanoo, että niin kylmäverinen kuin onkin, Iranin hallinto ei pääse tappamalla ulos tästä kriisistä. Vuoden 1979 vallankumouksesta seuranneet keskeiset linjaukset -puritaaninen sorto kotimaassa sekä lännen- ja Israelin-vastainen toiminta ulkomailla – on hylättävä.
Tämä pätee Azizin mukaan siinäkin tapauksessa, että hallinto tekisi Trumpin kanssa diilin, jossa ajatollah Ali Khamenei uhrataan maan turvallisuusrakenteiden säilyttämiseksi. Tällaisessakin skenaariossa hallinnon määrittävä rakenne, ajatollahin johtama papiston valta, olisi purettava.
– Kadulla olevien kansalaisten ja ulkomaisten, Irania vastustavien hallitusten aiheuttaman paineen takia islamilainen tasavalta tulee viimein sortumaan. Harva tulee sitä kaipaamaan, eivät arabi- ja israelilaisnaapurit, eivät kaukaiset maat Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa, tai muualla, missä hallinto on tehnyt rikoksiaan, eivätkä varsinkaan iranilaiset jotka ovat kärsineet sen alaisuudessa liki puoli vuosisataa.
– Jäljelle jää tehtävä korvata islamilainen tasavalta järjestelmällä, joka heijastaa Iranin kansan toiveita, Azizi toteaa.
