Islamilaisen valtion uskotaan valmistaneen kemialliseen sodankäyntiin soveltuvia alkeellisia kranaatteja ja tulittaneen niillä kurditaistelijoiden asemia Irakissa ja Syyriassa.
Hyökkäyksiä on tapahtunut viime viikkojen aikana jopa kolme. Näin kertoivat kenttätutkijat, kurdiviranomaiset ja länsimainen ampumatarvikkeiden hävittämiseen erikoistunut teknikko The New York Timesille.
Tutkijoiden mukaan kranaateissa on käytetty aseiksi muunneltuja myrkyllisiä teollisuus- tai maatalouskemikaaleja.
Lehden mukaan tapaukset osoittavat Isiksen kykyjen kasvaneen, vaikka kemiallisia aseita on käytetty ennenkin.
Irakissa toimivat sunnimilitantit ovat käyttäneet jo yli kymmenen vuoden ajan klooria tai vanhoja kemialliseen sodankäyntiin tarkoitettuja kranaatteja rakentaakseen itse tehtyjä pommeja, joita on käytetty ajoittain yhdysvaltalaisia ja Irakin hallituksen joukkoja vastaan.
Kurdijoukkojen mukaan Isiksen taistelijat käyttivät klooripohjaista kemikaalia ainakin yhdessä autolla suoritetussa itsemurhaiskussa tänä vuonna.
Kemialliseen sodankäyntiin tarkoitettujen kranaattien ampuminen heittimillä pitkän matkan päähän olisi lehden mukaan kuitenkin uusi taktiikka, joka eroaa selvästi myrkyllisten kemikaalien levittämisestä autopommeilla. Kranaatinheitinammusten valmistaminen on huomattavasti vaikeampaa ja vaatii teknistä osaamista.
Tutkijoiden mukaan 120 millimetrinen kemialliseen sodankäyntiin soveltuva kranaatti iskeytyi kurditaistelijoiden linnoituksiin lähellä Mosulin patoa Irakissa kesäkuun 21. tai 22. päivä, minkä seurauksena moni kurditaistelija sairastui.
– Pian tiedämme ammuksen sisällään pitämän kemikaalin tarkan koostumuksen, mutta olen varma, että kyse on kloorista, sanoo ampumatarvikkeiden hävittämiseen erikoistunut ranskalaisteknikko Gregory Robin.