”Loikkauksia tapahtui äärimmäiselle väkivallalle altistumisen, vastenmieliseksi koetun orjakaupan, tekopyhyyden ja järjestön oppien ja tekojen välisen täydellisen eron takia”, tutkijat Anne Speckhard ja Ahmet Yayla kirjoittavat Perspectives on Terrorism -julkaisussa.
International Center for the Study of Violent Extremism -tutkimuslaitoksen tutkijat haastattelivat Turkissa useita ISIS-järjestöstä loikanneita entisiä jihadisteja. Tutkimuksesta kertoo Voice of America.
Speckhardin ja Yaylan tutkimusten perusteella järjestön rivit rakoilevat. Heidän haastattelemiensa entisten ISIS-jäsenten joukossa oli jopa kaksi järjestön johtoon kuulunutta henkilöä. Toinen heistä oli ISIS:n pääkaupungissa Syyrian Rakkassa sijaitsevan tukikohdan turvallisuuspäällikkö ja toinen erään ISIS-kaupungin emiiri.
Loikkarit kertovat uskomattomista julmuuksista.
”Rakkassa on Hute-niminen kaivo. He peittävät ihmisten silmät ja sanovat heille, että he ovat vapaita. Heille kerrotaan, että heidän täytyy vain kävellä eteenpäin. Sitten he putoavat kaivoon. Se haisee karmealta kaikkien siellä makaavien ruumiiden vuoksi. Sinne on heitetty yli 300 ihmistä”, eräs Rakkasta paennut kertoo.
Toinen loikkari paljastaa järjestön jäsenten kiduttavan omiaan.
”Jos joku teki jotakin väärin, he käyttivät vesikidutusta. En pitänyt siitä. En pitänyt myöskään siitä, että he mestasivat heitä, joista he eivät yksinkertaisesti tykänneet. Jos nainen ei pidä hijabia, he hankkivat jonkun ruoskimaan hänet. Jos joku ei usko, he leikkaavat häneltä korvan”, hän toteaa.
Myös korruptio ja tarpeettomia kuolemia aiheuttaneet huonot ratkaisut taistelukentällä nousivat usein esiin loikkareiden kertomuksissa.
Yaylan ja Speckhardin mukaan valtaosa paikallisista ISIS-jäsenistä ei ole liittynyt järjestöön ideologisista syistä. Ensiksi syynä oli toivo paremmasta ja kunnioitus järjestön sotilaallista mahtia kohtaan. Sittemmin elinolojen kurjistuminen on saanut monet liittymään nälän ja epätoivon vuoksi.
Ulkomaalaistaistelijat ovat tutkijoiden mukaan ideologisesti muita sitoutuneempia.
”Monet tiedonantajistamme kertovat länsimaalaisten olevan jo valmiiksi vahvasti salafistiseen ajatteluun indoktrinoituja”, Yayla ja Speckhard kirjoittavat.
He kuvaavat valtaosaa länsimaalaisista ISIS-taistelijoista ”tosi uskovaisiksi”.