Isisin valtauksen alta kaupungin asukkaat joutuivat evakkoon, suuri osa pakolaislereille Irbilin kaupungin lähelle.
Suurelta osin juuri näihin leireihin asettuneet tekivät jouluaattona tunteikkaan pyhiinvaellusmatkan kotikaupunkiinsa, jossa joulua ei ole vietetty kahteen vuoteen.
Bartella sijaitsee vain kahdenkymmenen kilometrin päässä Isisin hallussapitämästä Mosulin kaupungista.
”Me olemme täällä haastamassa pimeyden poikia ja siksi pidimme messun. Isisin jäsenet ovat pimeyden poikia”, pappi Jakub Saadi sanoi.
Kaupunki tuhoutui miehityksen jäljiltä pahasti. Kirkon seiniin oli ilmestynyt luodinreikiä ja vaikka kunnostustyöt onkin jo aloitettu, näkymä herätti CNN:n mukaan monissa palanneissa voimakkaan ristiriitaisia tunteita.
”Haluan välittää tämän viestin koko maailmalle – me kristityt olemme perinteinen osa tätä maata ja jäämme tänne.”