Isisin brutaali suhtautuminen homoseksuaaleihin syyrialaisiin: katolta alas

Isis teloittaa homoseksuaaleiksi epäilemänsä julmalla tavalla, kertoo CNN.

Isisin julkaisemat kuvat viimeisen kuukauden ajalta Raqqasta paljastavat, miten terroristijärjestö suhtautuu niihin, joita epäilevät homoseksuaaleiksi: terroristit heittävät heidät katolta alas.

Kuvissa näkyy, miten muun muassa kolme miestä työntää uhrin korkean rakennuksen katon reunalta alas samalla kun neljäs kuvaa tapahtumaa. Samanlaisia tapauksia on dokumentoitu puoli tusinaa.

Syyrian laki kieltää homoseksuaalisuuden vankeustuomion uhalla ja yhteiskunnallinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on maassa valmiiksi voimakkaan negatiivinen. Syyriasta paennut Nour esimerkiksi kertoo joutuneensa perheensä torjumaksi ja koulussa fyysisesti kiusatuksi homoseksuaalisuutensa vuoksi.

Teloitusvideoissaan Isis viittaa Koraaniin ja islamilaisiin Hadith-kirjoituksiin, joissa homoseksuaalisuudesta puhutaan syntinä ja esimerkiksi väitetään ”Jumalan valtaistuimen järkkyvän, kun mies suutelee toista miestä”.

Turkkiin paennut syyrialainen homopariskunta kertoo myös joutuneensa kotimaassaan väkivallan ja tappoyritysten kohteeksi. Pariskunnan toinen osapuoli, Sami, kertoo oman veljensä yrittäneen hakata hänet, kun kuuli hänen olevan parisuhteessa toisen miehen kanssa.

Tapauksen jälkeen Sami alkoi saada uhkauksia puhelimitse sekä sukulaisilta, että ventovierailta. Viime kesänä pariskunnan ollessa kävelyllä Damaskoksessa auto yritti ajaa tarkoituksella heidän päälleen. Sami ehti pois alta, mutta auto töytäisi hänen kumppaniaan.

Pari tuntia yliajoyrityksen jälkeen Sami sai puhelun, jossa soittaja totesi heidän selvinneen tällä kertaa, mutta uhkasi, että seuraavalla kerralla hei eivät enää selviäisi. Sen jälkeen pariskunta pakeni Turkkiin, jossa he elävät muiden pakolaisten kanssa samassa turvatalossa, mutta joutuvat edelleen teeskentelemään olevansa kaksi heteromiestä.

Kun Isisin teloituskuvat katolta alas heitetyistä miehistä tulivat julki, Sami kertoo yhden turvatalon asukkaan tehneen kuvista sairasta pilaa.

– Hän sanoi olleensa kuvista hyvin huvittunut, hänellä oli hyvin hauskaa kuvia katsellessaan. Hän totesi, että nyt homot osaavat lentää, Sami kertoo.

New Yorkissa sijaitsevan Kansainvälisen homojen ja lesbojen ihmisoikeusjärjestön mukaan on selvää, että Isis yrittää levittää kauhua Syyrian alueella jo ennestään vainotun väestön keskuudessa. Järjestö yrittää vedota muiden maiden hallituksiin jouduttaakseen Isistä pakenevien homojen ja lesbojen turvapaikka-anomuksia ja uudelleensijoittamista.

Mainos