Islamilainen valtio rakentaa Irakissa ja Syyriassa valloittamilleen alueille hallintoaan. Samalla jihadistijärjestö on muuttumassa toimintakykyiseksi valtioksi, joka käyttää väkivaltaa työkalunaan, kertoo The New York Times.
Asiantuntijoiden ja Isiksen vallan alla elävien ihmisten mukaan järjestö on pystynyt luomaan hallitsemalleen alueelle suhteellisen vakaan ympäristön. Isis on nimittänyt omat viranomaiset ja virkamiehet, jotka eivät ole korruptoituneita ja lahjoittavissa.
Isis on muun muassa myöntänyt henkilötodistuksia ja saattanut voimaan kalastukseen liittyviä ohjesääntöjä.
– Isis on järjestö, joka rakentaa vallankumouksellista valtiota, sanoo Harvardin yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Stephen M. Walt.
Walt kirjoitti hiljattain julkaistussa esseessään, että Yhdysvaltain johtama lähes vuoden jatkunut sotilasoperaatio Isistä vastaan ei välttämättä onnistu syrjäyttämään jihadistijärjestöä Lähi-idässä. Isis hallitsee edelleen laajoja alueita Irakissa ja Syyriassa.
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n entinen varajohtaja John E. McLaughlin on samoilla linjoilla.
– Kun yhdistää kaikki palaset toisiinsa, niin nämä kaverit (Isis) saattavat voittaa, McLaughlin toteaa.
McLaughlinin mukaan Isiksen raa’at toimet ovat saaneet ihmiset kokemaan, että jihadistijärjestö tuhoutuu omaan pahuuteensa, mutta:
– Pahuus ei aina häviä.
Asiantuntijoiden mukaan Isiksen väkivalta voidaan nähdä myös eri näkökulmasta vertaamalla sitä historiallisiin analogioihin.
Walt ja McLaughlin viittaavat Ranskan, Venäjän ja Kiinan vallankumouksiin, joihin liittyi väkivaltaa ja sortamista. Myös Libanonissa toimiva sotilaallinen Hizbollah-järjestö, joka on nykyään myös poliittinen toimija, toimii hyvänä esimerkkinä.
– Aikanaan näitä liikkeitä pidettiin uhkana kansainväliselle järjestykselle, Walt sanoo.
Brookings-instituutissa työskentelevän Islamilaisen valtion kehitykseen erikoistuneen William McCantsin mukaan edellä mainitut historialliset analogiat ovat paikkansapitäviä.
– Me unohdamme, että monet valtiot on luotu raakuuksien ja julmuuksien kautta, McCants kertoo.