Kobane on tärkeä kaupunki sijaintinsa puolesta, sillä Syyrian ja Turkin välinen raja menee käytännössä kaupungin läpi. Toisaalta kaupunki on tärkeä Syyrian kurdeille, jotka saivat kaupungin haltuunsa Syyrian sisällissodan aikana kesällä 2012.
Isisin terroristitaistelijat ottivat maanantaina haltuunsa Kobanen kaupungin itäiset osat. Yli 160 000 syyrialaista, enimmäkseen kurdeja, on paennut kaupungista. Kaupungin virkamiesten mukaan noin 2000 siviiliä on paennut Turkin puolelle rajaa, kertoo BBC.
Yhdysvaltain johtama koalitio suoritti BBC:n mukaan alueella ilmaiskuja maanantain ja tiistain vastaisena yönä, mutta ilmaiskujen tarkasta kohteesta ja tuloksista ei ole toistaiseksi tietoa.
Turkin parlamentti on sallinut sotilaallisen puuttumisen tilanteeseen myös Syyrian puolelle rajaa. Ongelmalliseksi Turkin puuttumisen tekee se, että Kobanen kurdien on katsottu olevan enimmäkseen Turkissa terroristijärjestöksi luokitellun kurdijärjestö PKK:n liittolaisia.
Toistaiseksi Turkin armeija ei ole puuttunut tilateeseen.