ISIS kaappasi 500 lasta – aivopestään itsemurhapommittajiksi

ISIS-jihadistijärjestön kerrotaan kaapanneen satoja pakolaislapsia Irakissa.

Lapset on irakilaislähteiden mukaan siirretty ISIS-järjestön erityisesti lapsille suunnitelluille harjoitusleireille Irakissa ja Syyriassa.

Asiasta uutisoi Newsweek. Sen mukaan kaapatut lapset vietiin neljästä kaupungista Irakin Dijalan ja Anbarin maakuntien alueelta. He ovat iältään 12–15 -vuotiaita ja heitä on yhteensä noin 500.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ISIS on vienyt tällaisen määrän lapsia Irakin rajojen sisällä.

“He aikovat aivopestä lapset itsemurhapommittajiksi”, Dijalan maakunnan poliisipäällikkö Kasim Al-Saidi kommentoi.

Lähi-idässä toimiviin terroristijärjestöihin erikoistunut Nottingham Trent University -yliopiston tutkija Natasha Underhill kertoo Newsweekille lapsien värväämisen olevan hyvin tyypillistä kaikille alueen terroristiryhmille.

”Lapsia on helppo aivopestä uskomaan tiettyyn ideologiaan”, Underhill toteaa.

Hänen mukaansa ISIS hakee lapsista jatkajia aatteelleen. Lapset ovat Underhillin mukaan myös hyödyllisiä taistelijoina, koska he pääsevät helposti kulkemaan paikkoihin, joihin aikuisilla ei ole asiaa.

”ISIS tulee käyttämään heitä pahimpiin mahdollisiin tehtäviin. Heidät laitetaan etulinjaan ja tekemään itsemurhaiskuja”, Underhill arvioi.

Poimintoja videosisällöistämme

Hän kertoo, että Irakin ja Syyrian ISIS-alueilta on jo tämän vuoden aikana kantautunut vahvistamattomia tietoja siitä, että taisteluissa olisi kuollut jihadistijärjestön puolella sotineita 9-12-vuotiaita lapsia.

Lapsiasioihin erikoistunut Fred Abramhams ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchista on Underhillin kanssa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa ISIS:n riveihin on liittynyt valtaisia määriä lapsia.

Hän kuitenkin muistuttaa, ettei läheskään kaikkia lapsia pakoteta liittymään jihadisteihin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Kun olet heitteillä ja menettänyt perheesi ja kotisi, tuntuu ajatus vallasta, eteenpäin pääsemisestä ja jopa rahasta houkuttelevalta”, Abrahams kommentoi.

Hän sanoo tietävänsä jopa tapauksia, jossa vanhemmat ovat lähettäneet omia lapsiaan ISIS-leireille rahallista korvausta vastaan. Lisäksi monet ulkomaalaiset taistelijat ovat tuoneet lapsiensa mukanaan ISIS-alueille.

ISIS:n tiedetään värvänneen runsaasti lapsia. Heitä on kutsuttu järjestön propagandassa kuten videoissa (alla) muun muassa ”kalifaatin pennuiksi”.

Mainos