Islamilainen valtio valmistelee sotilaallisia suunnitelmia islamilaisen emiraatin perustamiseksi Libanoniin, kertoo The Daily Star viitaten libanonilaisiin turvallisuuslähteisiin.
Lähteiden mukaan Isiksen tarkoituksena olisi laajentaa Irakin ja Syyrian alueille perustamaansa islamilaista kalifaattia.
Isiksen kerrotaan vaatineen tukea suunnitelmalleen Pohjois-Syyrian kapinallisryhmältä, jota johtaa Khalaf al-Zeyabi Halous. Hänet tunnetaan myös Abu Musaab Halousina.
Kapinallisjohtaja oli tärkeässä roolissa, kun Isis valtasi Raqqan alueen Syyriassa vuonna 2013.
Turvallisuuslähteiden mukaan Isiksen johto aikoo perustaa sotilaskomitean, jonka tehtävänä on johtaa Libanoniin perustettavaa islamilaista emiraattia. Emiraatti olisi osa Isiksen perustamaa kalifaattia. Abu Musaab Halous toimisi sotilaskomitean johtajana.
Abu Musaab Halous tapasi hiljattain Isiksen sotilasjohtajia Lounais-Syyriassa sijaitsevalla Qalamounin alueella. Turvallisuuslähteiden mukaan tapaamisessa keskusteltiin Qalamounin ja Libanonin välille perustettavista turvallisuus- ja sotilasjärjestelyistä.