Verkkouutiset

Kerrostalo Helsingissä 17. kesäkuuta 2022., LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Isännöintiala kiinnostaa naisia yhä useammin, mutta ala kärsii uusista haasteista

Iso haaste on uusien osaajien löytäminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yli puolet kaikista isännöintialalla työskentelevistä ammattilaisista on naisia, Isännöintiliitto kertoo tiedotteessa.

55 prosenttia kaikista alalla työskentelevistä ammattilaisista on naisia, ja isännöitsijöinä työskentelevissä osuus on kasvanut muutamassa vuodessa kolmanneksesta 43 prosenttiin. Keskimääräinen isännöintialan ammattilainen on 50-vuotias nainen.

Iso haaste alalle on uusien osaajien löytäminen. Vaikka sukupolvenvaihdos on jo käynnissä, uusia tekijöitä tarvitaan alalle jatkuvasti.

– Keskipalkka on verraten hyvä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 kokoaikatyötä tekevien isännöintialan ammattilaisten keskiansio oli 3 832 euroa kuukaudessa, mikä on suomalaisten keskiansiota korkeampi. Töitä riittää taatusti ja työ on mielenkiintoista, vaativaa ja vaihtelevaa, mutta osaamista pitää olla ja sitä pitää olla valmis koko ajan kehittämään, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo tiedotteessa.

Eläköitymisen lisäksi isännöintialalla on myös muita vahvoja muutosvoimia. Ala esimerkiksi digitalisoituu vauhdilla. Digitalisoitumisesta huolimatta työ ei alalla kuitenkaan kokonaisuudessaan vähene, vaan muun muassa lisääntyvä sääntely ja taloyhtiöiden energiamurros tuo lisää töitä. Ala onkin kasvussa ja töitä riittää myös tulevaisuudessa.

– Isännöintialan liikevaihto kasvaa, mutta prosentuaalisesti kaikista hitaimmin kiinteistö- ja rakentamisalalla. Vuodesta 2013 vuoteen 2020 koko kiinteistöalan toiminnan liikevaihto on kasvanut noin 63 prosenttia, kun isännöintialan liikevaihto on kasvanut noin 46 prosenttia. Arvio vuoden 2021 isännöinnin kokonaisliikevaihdosta on 640 miljoonaa euroa, josta yhden isännöintiyrityksen liikevaihto on meidän arvioidemme mukaan keskimäärin noin 850 000 euroa. Kuitenkin mediaaniliikevaihto, joka on noin 170 000 euroa, kuvaa paremmin alan yritysten kokoa. Vaikka isot toimijat ostavat pienempiä yrityksiä kiihtyvässä tahdissa, on ala säilynyt pienyritysvaltaisena, Koro-Kanerva sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)