Viljelijät järjestivät traktorimarssin ja mielenosoituksen maatilojen talousahdingon vuoksi vuonna 2016. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IS: Viljelijät uhkaavat ajaa traktorit pääkaupunkiin

MTK:n mukaan EU-komission esitystä maataloustuista ei voi hyväksyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila väläyttää Ilta-Sanomien haastattelussa traktorimarssia Helsingin Senaatintorille, jos EU:n uusi budjetti leikkaa rajusti maataloustukia.

Traktorimarsseja on nähty muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa. Marttilan mukaan suomalaiset viljelijät palaavat asiaan sitten, kun Suomen osuus maataloustuista selviää.

– Jos se näyttää ihan katastrofaaliselta, totta kai suomalainen viljelijä on valmis näyttämään voimaa. Vaikka viljelijöitä ei montaa prosenttia ole väestössä, jokaisella on pihassa rautaa panssarivaunun verran. Se on näkyvä operaatio, Marttila toteaa IS:lle.

EU-komissio julkaisi keskiviikkona esityksensä EU:n monivuotisesta rahoituksesta vuosille 2028–2034. MTK:n laskelmien mukaan maataloustuet pienentyvät esityksessä 20–30 prosentilla.

Komission esitys ei mene kuitenkaan sellaisenaan läpi. Seuraavaksi jäsenmaiden ja EU-parlamentin on hyväksyttävä budjetti. Neuvotteluille on varattu kaksi vuotta aikaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)