Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo Ilta-Sanomille, että Suomessa vallinnut pitkä kuiva kausi on tullut päätökseensä ja säätyyppi on selvästi muuttunut.
Rinteen mukaan sadealueita tulee liikkumaan Suomen yli seuraavan kymmenen päivän ajan aika tiuhaa tahtia, ja varmaan siitä eteenpäinkin.
Ilmatieteen laitoksen meteorologi Antti Kokon mukaan perjantaina lounaasta saapuu uusi saderintama kohti Suomea.
Hän toteaa, ettei tässä nyt ainakaan koko maan kattavaa poutaista välihetkeä ole näköpiirissä.
Sadealueiden sijainti vaihtelee Rinteen mukaan päiväkohtaisesti. Hän kehottaa seuraamaan paikkakuntakohtaisia sääennusteita, sillä sateet ovat välillä hyvin paikallisia.