Ilta-Sanomat haastatteli torstaina iltapäivällä ihmisiä Vaalimaan raja-asemalla sen jälkeen, kun hallitus päätti uusista toimista rajaturvallisuuden varmistamiseksi.
Suomi sulkee itärajan rajanylityspaikkoja perjantain ja lauantain välisenä yönä. Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran ja Niiralan raja-asemat suljetaan 18. marraskuuta kello 00. Minkäänlainen ylitys ei ole tämän jälkeen mahdollista. Kansainvälisen suojelun hakemukset keskitetään Sallan ja Vartiuksen rajanylityspaikoille.
Alankomaissa asuva Kirill kertoi saapuneensa linja-autolla Venäjältä Suomen puolelle.
– Sulku ei vaikuta omaan elämääni, en ollut suunnitellut meneväni hetkeen uudestaan käymään Venäjällä, hän sanoi IS:lle.
Amerikkalainen Matt saapui samalla bussilla Venäjältä. Hän sanoo ihmettelevänsä päätöstä rajapaikkojen sulkemisesta.
– Tämä vaikeuttaa monien perheiden elämää, ihmisten elämä on monimutkaista monissa tapauksissa, hän toteaa.
Matt toivoo, että poliitikot huomioisivat päätöksissään paremmin sen, miten isoja vaikutuksia tällaisella rajojen sulkemisella on monien elämään.
Suomeen on tullut kolmansien maiden kansalaisia ilman vaadittuja matkustusasiakirjoja. Pääministeri Petteri Orpon mukaan kyse ei ole akuutista hädästä, vaan järjestetystä toiminnasta, jossa Venäjän rajaviranomaisten toiminta on muuttunut.