Ilta-Sanomat kertoo, paljonko Suomen valtio on saanut valtionyhtiöiden myynneistä eri hallitusten kausilla 1990-luvun alusta lähtien.
Eniten valtion saamia nettotuloja yhtiömyynneistä kertyi Paavo Lipposen (sd.) toisen hallituksen aikana 1999-2003: 6,8 miljardia euroa.
Seuraavaksi eniten myytiin Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana 2003-2007. Myyntituloja saatiin 5,0 miljardia euroa.
Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallitukset 2011-2015 saivat valtiolle myyntituloja 3,5 miljardia euroa.
Esko Ahon (kesk.) lama-ajan hallitus 1991-1995 myi vain 0,3 miljardilla. Matti Vanhasen toinen hallitus 2007-2011 myi vain 1,4 miljardilla eurolla.
Tunnetuimpiin myynteihin ovat kuuluneet esimerkiksi Sonera, Fortum, Outokumpu, Rautaruukki, Sampo, Valmet ja Enso.
25 vuoden aikana valtio on myös ostanut. Valtio on hankkinut osakkeita noin miljardilla muun muassa Elisasta, Tiedosta, Talvivaarasta, Metsosta ja Outotecista.