Kansalaisia yritetään huijata jälleen useilla petoskampanjoilla, joissa uhrin varat yritetään siirtää väitetylle ”turvatilille”, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Poliisi varoitti kampanjoista viime viikolla.
Turvatilipetosta on esiintynyt Suomessa jo pitkään. Suomalaiset menettivät viime vuonna 15 miljoonaa euroa turvatilipetoksiin.
Huijaus on tyypillisesti kaksivaiheinen. Petoksen ensimmäisessä vaiheessa rikollinen lähestyy uhria yleensä tekstiviestitse tai puhelinsoitolla tunnetun yrityksen tai viranomaisen nimissä. Viesti voi sisältää esimerkiksi varoituksen erääntyvästä maksusta. Pyrkimyksenä on saada uhri huolestumaan ja toimimaan harkitsemattomasti, esimerkiksi soittamaan huijarille itse.
Seuraavassa vaiheessa rikollinen esiintyy pankin tai viranomaisen edustajana. Keksityn kertomuksen mukaan uhrin tilivarat ovat vaarassa, mutta virkailija voi auttaa, kunhan varat siirretään pikimmiten turvaan asiakkaalle avattavalle uudelle tilille.
Huijauksen tavoitteena on saada uhri joko siirtämään varansa itse tai saada tämä luovuttamaan pankkitunnuksensa, jotta siirto voidaan tehdä uhrin puolesta. Todellisuudessa uhrilla ei ole enää pääsyä varoihin, kun siirto on tehty. Mikäli pankki katsoo uhrin toimineen törkeän huolimattomasti, ei hän välttämättä näe rahojaan enää koskaan.
Keskusrikospoliisi muistuttaa, että turvatiliä ei ole olemassa, eivätkä pankit tai viranomaiset milloinkaan pyydä pankkitunnuksia, ehdota lataamaan ohjelmistoja laitteille tai kehota varojen siirtämiseen turvatoimenpiteenä.
– Jos kuulet puhelimessa turvatili-sanan, se on varma merkki huijausyrityksestä. Silloin kannattaa lopettaa puhelu, IS muistuttaa uutisessa.
Jos epäilet siirtäneesi varoja tai luovuttaneesi verkkopankkitunnuksesi petolliselle taholle, ota ensimmäisenä toimenpiteenäsi välittömästi yhteyttä omaan pankkiisi. Asiasta kannattaa tehdä aina myös rikosilmoitus.





