Ilta-Sanomat kysyi Suomen kymmeneltä väkiluvultaan suurimmalta kaupungilta, paljonko ne ovat maksaneet viime vuosina viivästyskorkoja.
Helsinki maksoi viiden viime vuoden aikana 275 840 euroa viivästyskorkoja, Espoo 231 076 euroa ja Vantaa 135 371 euroa. Pääkaupungin luvussa eivät ole mukana osa virastoista, jotka eivät ole yhteisen taloushallinnon kirjanpidossa.
Tampere maksoi 67 644 euroa viivästyskorkoa. Talousjohtaja Jukka Männikkö sanoo, että turhasta on tyhmä maksaa.
”Siinä mielessä pitää pystyä skarppaamaan. Ei näitä saisi tulla. Voidaan vain katsoa itseämme peiliin, sillä tilanne ei ole hyvännäköinen. En keksi tähän yhtään hyvää syytä. Kaikki syyt ovat selittelyä. Olemme tyhjästä maksaneet, ja silloin ei voi itseä hirveästi kehua, eikä ole syytäkään kehua”, Männikkö sanoo IS:lle.
Helsingin kaupungin palvelupäällikkö Harri Nummisen mukaan viivästyskorkokuluihin on useita syitä.
”Lasku on tullut väärään laskutusosoitteeseen, jonka jälkeen se on harhaillut jossain. Toinen vaihtoehto on se, että laskua ei ole jostain syystä tarkastettu ja hyväksytty ajoissa, minkä takia sitä ei ole maksettu eräpäivään mennessä”.
Nummisen mukaan ”luonnollisesti tässä on hirveästi parannettavaa. Se on ollut joka vuosi jatkuvan kehittämisen kohteena”.
Jyväskylä maksoi viivästyskorkoja 112 461 euroa, Turku 97 101 euroa ja Oulu 56 267 euroa. Vähiten selvityksen kaupungeista maksoi Lahti: 15 213 euroa.
Sekin on Lahden konsernipalvelujohtaja Mika Mäkisen mielestä liikaa.
”Olemme kiinnittäneet huomiota siihen, että laskut ehtivät maksuun oikea-aikaisesti. Meillä on ollut joskus pikkuisen murhetta ja olemme patistaneet esimiehiä käsittelemään ne laskut ajoissa”, Mäkinen sanoo.