Verkkouutiset

Valimaan raja-asemalla Virolahdella oli hiljaista 11. toukokuuta 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

IS: Suomeen odotetaan venäläisten ryntäystä

Koronapandemian vuoksi asetettujen matkustusrajoitusten on määrä helpottaa tänään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen itärajalle odotetaan totuttua enemmän liikennettä, kun koronapandemian takia asetetut matkustusrajoitukset helpottuvat Venäjällä, Ilta-Sanomat kertoo.

Rajatarkastusyksikön päällikkö Tuomas Laosmaa kertoo IS:lle, että matkustusrajoitusten purku on huomioitu työsuunnittelussa.

– Meillä on kokemusta rajatarkastuksista ennen pandemia-aikaa. Työvuorosuunnittelu on tehty tiedostaen se, että Venäjän rajoitukset mahdollisesti loppuvat perjantaina.

Heinäkuun toisella viikolla itärajalla on ollut noin 39 000 rajan ylitystä. Laosmaan mukaan määrä on toistaiseksi maltillinen, kun ottaa huomioon, että vastaavalla viikolla vuonna 2019 ennen pandemiaa kirjattiin 195 000 rajanylitystä.

Laosmaa arvioi, että luku kaksinkertaistuu nopeasti, kun raja aukeaa. Hänen mukaansa rajanylitysmäärät voisivat joidenkin kuukausien kuluessa kasvaa noin 50–70 prosenttiin siitä, mitä ne olivat ennen pandemiaa.

Liikehdintää on odotettavissa myös toiseen suuntaan. Laosmaa arvioi IS:lle, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan voi kuitenkin vähentää suomalaisten matkailuintoa Venäjälle.

Myös paikalliset yrittäjät ovat valmistautuneet venäläisten mahdolliseen ryntäykseen. Lappeenrantalainen kauppias Mohamad Darwich kertoo IS:lle palkanneensa 30 uutta työntekijää ja tilanneensa tavallista enemmän tavaraa kauppaan. Hän pitää tietoa rajan avautumisesta hyvänä asiana.

– Parhaat uutiset, joita olen kuullut kahteen ja puoleen vuoteen. Se, että rajat ovat auki, on meille elintärkeää. Meidän liiketoimintamme on täysin riippuvaista venäläisistä turisteista. Niin kuin myös koko Etelä-Karjalan alue ja sen hyvinvointi, Darwich sanoo IS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)